![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Jari Ylamaki kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-1104-1725907517.jpg?itok=7R2PFh9V "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Jari Ylamaki kuva")
Istun puistonpenkillä,
punainen ilmapallo karkaa taivaalle,
tai ehkä se on vain ajatus.
Housut puhuvat minulle parillisista luvuista.
Kahdeksan! Kaksikymmentäkuusi!
Ne parittelevat jossain näkymättömän rajalla.
Äärettömyys on jäniksen takin taskussa,
se kuiskaa: "Ei mitään loppua, ei mitään rajaa."
Otan taskulaskimen ja heitän sen pensaaseen.
Yksi, kaksi, neljä, kuusi — ne kaikki juoksevat perässä.
Parittomat huutavat taustalla,
heillä on omat tanssiaiset.
Mutta universumi — voi universumi!
Se venyy kuin kuminauha,
taipuu kahvikupin ympärille,
tai ehkä se onkin vain vanha sukka,
joka kadotti parinsa äärettömyyden meressä.
Tähtiä, planeettoja, muurahaisia,
ne kaikki laulavat samassa kuorossa:
"Äärettömyys on kuin hattu,
johon mahtuu sekä elefantti että hiiri."
Universumi nauraa,
ehkä se ei tiedä, kuinka suuri se on.
Tai ehkä se vain leikkii numeroleikkejä
niin kuin minä, kun yritän laskea ruohonkorret.
Mutta aina kun pääsen tuhanteen,
uusi ruohonkorsi kasvaa,
ja numero kolmekymmentäkuusi juoksee karkuun.
Puut heiluvat tuulessa,
niillä on oma matematiikkansa,
kuiskivat "ääretön, ääretön",
niin kuin se olisi salaisuus,
josta edes aurinko ei tiedä.
Istun tässä,
ajattelen kaikkeuden haasteellisuutta,
mietin, miten parilliset ja luonnolliset
ovat kuin villasukat,
aina yhdessä mutta koskaan ei samoissa jaloissa.
Ja juuri kun oivallan kaiken,
keltainen perhonen lentää ohi,
ja tajuan, etten ymmärrä mitään.
punainen ilmapallo karkaa taivaalle,
tai ehkä se on vain ajatus.
Housut puhuvat minulle parillisista luvuista.
Kahdeksan! Kaksikymmentäkuusi!
Ne parittelevat jossain näkymättömän rajalla.
Äärettömyys on jäniksen takin taskussa,
se kuiskaa: "Ei mitään loppua, ei mitään rajaa."
Otan taskulaskimen ja heitän sen pensaaseen.
Yksi, kaksi, neljä, kuusi — ne kaikki juoksevat perässä.
Parittomat huutavat taustalla,
heillä on omat tanssiaiset.
Mutta universumi — voi universumi!
Se venyy kuin kuminauha,
taipuu kahvikupin ympärille,
tai ehkä se onkin vain vanha sukka,
joka kadotti parinsa äärettömyyden meressä.
Tähtiä, planeettoja, muurahaisia,
ne kaikki laulavat samassa kuorossa:
"Äärettömyys on kuin hattu,
johon mahtuu sekä elefantti että hiiri."
Universumi nauraa,
ehkä se ei tiedä, kuinka suuri se on.
Tai ehkä se vain leikkii numeroleikkejä
niin kuin minä, kun yritän laskea ruohonkorret.
Mutta aina kun pääsen tuhanteen,
uusi ruohonkorsi kasvaa,
ja numero kolmekymmentäkuusi juoksee karkuun.
Puut heiluvat tuulessa,
niillä on oma matematiikkansa,
kuiskivat "ääretön, ääretön",
niin kuin se olisi salaisuus,
josta edes aurinko ei tiedä.
Istun tässä,
ajattelen kaikkeuden haasteellisuutta,
mietin, miten parilliset ja luonnolliset
ovat kuin villasukat,
aina yhdessä mutta koskaan ei samoissa jaloissa.
Ja juuri kun oivallan kaiken,
keltainen perhonen lentää ohi,
ja tajuan, etten ymmärrä mitään.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit