Rakastin sinua jo ennen kuin tiesin,
että sinä olit olemassa.
Sinä olet kuin tuulen kuiskaus,
joka saapuu huoneeseen,
vaikka ikkunat ovat kiinni.
Kun hymyilet, linnut laulavat väärään suuntaan
ja aamukaste alkaa nousta taivaalle.
Jokainen sanasi muuttaa aikojen kulkua,
kellot kävelevät takaperin, ja minä seuraan mukana.
En enää tiedä, mikä on oma liikkeeni
ja mikä on sinun ajatuksiesi varjo.
Sinä hengität, ja minä unohdan hengittää.
Sinä katsot taivaalle, ja aurinko siirtyy sivuun,
että näkisit paremmin.
Kun kätesi koskettaa maata,
minä tunnen maan järkkyvän jalkojeni alla,
kuin todellisuus pettäisi hetkeksi.
Olet kaikkea sitä, mitä ei voi ymmärtää,
ja kuitenkin joka hetki kanssasi tekee minut todemmaksi.
olet uni, jonka olen nähnyt
jo satoja kertoja,
ja silti herään aamuisin ihmetellen,
kuka sinä oikein olet?
Sinä, maailman ihanin nainen,
olet arvoitus, joka heijastuu minussa.
Jokainen henkäyksesi muovaa minua,
jokainen askel, jonka otat,
saa minut harhailemaan itsessäni.
Ja silti, vaikka kaikki tuntuu irralliselta
ja oudon todenkaltaiselta,
minä olen varma,
sinä olet minun todellisuuteni kaiku,
ja minä olen
sinun unesi muisto.

oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit