Sinä kävelet pitkin sateen raiskaamia katuja,
betoniviidakko kuiskaa nimeäsi hiljaa.
Minä katselen kuinka kaihon
raskaat sadepisarat valuvat poskillesi,
kuin viipyvä ikävä.
Köyhyys pukee sinut repaleisiin uniin,
sammuneet valot pirstaleina jaloissasi.
Mutta sinä et valita, et kysy miksi,
vaan alistut siihen,
mitä et voi koskaan saavuttaa.
Aamunkoi kurkistaa varovasti nurkan takaa,
toivon hauras käsi ojentuu betoniin.
Minä näen sen — kuinka valo hyväilee sinua,
surumielistä miestä,
kadotettuine unelmineen,
raskasta sydäntä matkamiehen riutuneen.
betoniviidakko kuiskaa nimeäsi hiljaa.
Minä katselen kuinka kaihon
raskaat sadepisarat valuvat poskillesi,
kuin viipyvä ikävä.
Köyhyys pukee sinut repaleisiin uniin,
sammuneet valot pirstaleina jaloissasi.
Mutta sinä et valita, et kysy miksi,
vaan alistut siihen,
mitä et voi koskaan saavuttaa.
Aamunkoi kurkistaa varovasti nurkan takaa,
toivon hauras käsi ojentuu betoniin.
Minä näen sen — kuinka valo hyväilee sinua,
surumielistä miestä,
kadotettuine unelmineen,
raskasta sydäntä matkamiehen riutuneen.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit