Teini-iän tunnekuohuissa kirjoittamani vanhat runot on mulle edelleen tärkeitä.
Vuosikausien koulukiusaamisen aiheuttaman sosiaalisen kyvyttömyyden ja muut sielun arvet purin silloin parhaani mukaan teksteihini; jos niitä haluaa näin myöhemmin yrittää tulkita, tuo kannattaa ehkä pitää mielessä.
Löysin runot itseilmaisun ja ajatussolmujen avaamisen keinona näköjään uudelleen joskus 2017 loppupuolella. Vertailen täällä aikakapseliin, vanhoihin runoihini, ja viattomuus ja leikkisyys tuntuu nykyisin olevan kadoksissa. Ei kai iäksi?
Haaveilemasta en kai lakkaa koskaan. Hyvä niin.
Kommentit
Yhteen lauseeseen mahtuu ihmeen paljon! Minua kuitenkin häiritsee tuo omistajaa ilmaisevien päätteiden puuttuminen, itse sanoisin minun poskellaNI ja sydämessäNI, jotenkin kuulostaa tönköltä tai "lapsekkaalta" ilman niitä! Tietysti voi myös olla tyylikeinona, minusta ei nyt vain toimi... Mutta hieno oivallus tämä on joka tapauksessa, tuo nyt oli vain lievästi häiritsevä pikkuseikka.
Tärkeän ihmisen suru hukuttaa.
Upea, kertakaikkiaan :)
*sanaton* itseasiassa en odottanut tälläistä kun näitä luin ylhäältä alas..runojasi..aivan ihana! suoraan..*naur* mUn sydämestäni:) hienoa kun sinä sen kirjoitit näin kauniisti:)
Sivut