Etäällä XXXVI: Airueet heiluttavat viikatteilla

Tämä aamu on väljä kuin unohdus

säröt soittavat minua sänkyyn

 

Kuuntelen katumusta

paljasta peltoa, jossa

katkeruuden idut kasvavat kauniisti kasteltuina

kitkerät ydinjyvät, yön sikiöiden alkumaljat

kaikki ne vikuroiden rehottavat

vuoteenomia vuottavat rienavuosia

 

Päiväämättömät kylvöt

kesän leivojia ivaten pakanoivat

 

Kului umpeen kuu

kului umpeen kuunkierrot kalentereineen

kului umpeen kuunkymmenet

Ympärivuotisissa marrasmenoissa
vahdissa vilpitön viikatevartio
 
Loppuunsaattajien käsivarsilla

antaudun arvokkaimpani valtaan

sen häpeä hallana vihannoikoot

pimeään minut päästäkööt