Etäällä V

Mukanani kulkevat seuralaiset

haluavat painottaa hartiani lysyyn.

Ne istuvat olkapäällä

potkiskellen solisluita hilpeästi vihellellen

ja kaikkien kokemieni äänien kaanonina

kuiskuttavat:

Sinä et ole tyttö mitään,

luuletko muka että riität?

Nuo vapaaehtoiset syöttävät sanoja kuin liukuhihnaa,

puhuvat päälle,

pieksevät suupieliäni kireillä ohjaksilla.

Vaikka vielä hetki sitten muistin,

mitä itse olisin halunnut sanoa.

Alati valppaasti vahtiva yleisö

ei jätä minua yksin,

olen tuomiolla aamusta iltaan.

Kaikkien kokemieni kasvojen ilkkeellä

ne kyntävät minut julmasti uusiksi:

Supistetummaksi, kutistetummaksi, niukemmaksi, riittämättömämmäksi,

merkityksettömämmäksi,

arvottomammaksi,

olemattomammaksi, viallisemmaksi,

riutuneemmaksi,

kulutetummaksi, kalvakammaksi, kuolleemmaksi

tuskin havaittavaksi

Kunnes päässäni viilletty kumu kuin

totuus:

MINÄ EN RIITÄ!

Seison autiomaani keskellä

ohutta ilmaa haukkoen

vartaloni riisutuksi riistettynä,

ääneni karheaksi kulutettuna,

kantamattomana

hiljaa vavahdellen kuiskaan:

Sinulla, vastinkappaleeni,

on oikeus itse päättää,

mihin minä sinulle kelpaan.