En päivääkään vaihtaisi pois

Matilda istui keittiön pöydän ääressä, kupillinen höyryävää kahvia käsissään. Ikkunan läpi kajasti pehmeä valo, joka tanssi pöydällä olevien valokuvakehysten ympärillä. Jokaisessa kuvassa oli tarina, hymyjä, kyyneliä, naurua ja elämän hetkiä, jotka olivat punoutuneet yhteen kuin kultainen lanka.  

Hän katseli yhtä kehystä, jossa oli kuva hänen hääpäivästään. Kuvassa Matilda hymyili leveästi, mekko liehui kevyessä tuulessa, ja hänen miehensä Erik katsoi häntä silmiin sellaisella rakkaudella, joka ei koskaan haalistuisi. Se hetki oli yksi monista, jotka tulvivat hänen mieleensä.  

"En päivääkään vaihtaisi pois," Matilda ajatteli ja hymyili.  

Elämä ei ole ollut pelkkää onnea tai aurinkoa. Oli ollut menetyksiä, kipua sekä hetkiä, jolloin toivo tuntui kaukaiselta. Sekin kun hän oli Erikin omaishoitaja, Erikin viimeiseen hengenvetoon asti. Mutta jokainen vastoinkäyminen oli opettanut, muovannut ja tehnyt hänestä sen ihmisen, joka hän tänä päivänä oli.  

Hän siirsi katseensa toiseen kehykseen. Siinä oli kuva hänen tyttärestään Emiliasta ensimmäisenä koulupäivänä. Matildan sydän täyttyi kiitollisuudesta, kun hän muisteli, miten ylpeä Emilia oli ollut kantaessaan uutta reppuaan. "Äiti, minä opin lukemaan ja kirjoittamaan! Ehkä minä kirjoitan joskus yhtä hyviä tarinoita niin kuin sinä," Emilia oli sanonut.  

Matilda tarttui puiseen kaiverrukseen, joka lepäsi hyllyllä kuvien keskellä. Siinä luki: Kiitollisuus tekee elämästä kauniin. Hän piti kiinni siitä ajatuksesta jokaisena päivänään. Oli helppo kiinnittyä siihen, mikä oli mennyt pieleen, mutta Matilda oli päättänyt toisin. Jokainen päivä, hyvä tai vaikea, oli ollut lahja.  

Kun hän siemaisi kahviaan, hänen mielessään pyörivät sanat:  

"Sain lahjaksi elämän yhden vaan. Sen elää voin päivän vain kerran."  

Matilda sulki silmänsä hetkeksi ja antoi kiitollisuuden täyttää sydämensä. Hän tiesi, ettei elämässä ollut takeita huomisesta, mutta tänään hänellä oli kaikki, mitä tarvitsi. Päivä kerrallaan, yksi kultainen lanka kerrallaan, hän punoi elämänsä tarinaa.  

Tyynyyn painaessaan päänsä myöhemmin samana iltana, Matilda kuiskasi itselleen: "Sen tiedän oon luotu mä näin elämään Uneen kun painan pään."