Harmaata, sadetta, sumua
Betoniviidakossa, varjoissa
Uhriaan valikoiden, tarkkaillen
Suunnitelmaa punoen
Valmiina väijymässä sinua, piilosta
Juuri silloin kun olet heikoimmillasi
Ilman armoa hyökkää kimppuusi
Ja pakottaa sinut uhriksesi
Pitää otteessaan, piinaa, lannistaa
Palan tunne kurkussa, kyynelehtien
Tiukentaa otettaan rintakehästäsi
Iskien kätensä rintasi läpi sydämeesi
Puristaen lujaa, elämänvoimasi salvaten
Katselee hymyillen, miten voimasi katoavat
Miten muserrut pieniksi palasiksi
Avuttomana nostat kätesi ylös
Viekkaudellaan, salakavalasti sinut saalisti
Säälimättä elämästäsi ilon ja onnen varasti
Nauttii ahdistuksestasi, kyyneleistäsi
Odotten vain tuskallista kuolemaasi
Sinä päivänä kun luovutat
Kuolee kyllä ahdistalijasikin
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Todella pysäyttävää, kiinnipitävää tekstiä. Meni ihan kylmät väreet, hienon tunnelman olet saanut kuvattua. Osui johonkin syvälle. Kiitos tästä.
Tämä runo on varsin moniulotteinen. Ehkäpä hieman raskaslukuinen mutta itselleni tuli tästä jopa hieman pelottava suurkaupunkimaisuus mieleen. Ahdistava ympäristö, ihmisiä kaikkialla, paine musertaa sinut kasaan. Ja tämä kaikki lähtee mukanasi, kuten viimeinen säe kertoo. Vallan upeaa :o
Sivut