hengitän sinua sisääni
ihoni alla kutitat kudoksiani,
sekoitat siistin taloni huoneet
vatsassa värisevät syksyn lehdet ja kuinka pelkään että ne tippuvat pois
maatuvat mullantuoksuiseksi muistoksi,
hautausmaalle henkien luokse
pidätän hengitystä ettet lähtisi minusta
katoavaisuus kopistelee mustilla koroillaan lähemmäksi
kulkee suorinta tietä luoksemme väistämättä meitä,
puhaltaa valkoista huurua päällemme
täytät ja turrutat salaisella rakkaudellasi
lehdet värisevät ja surulintu laulaa vertavuotavaa bluesia elävältä haudatun rakkautemme kummulla
pudistan valkotähdet olkapäältäni ja
nousen hautausmaan viimeiseen bussiin
ehkä huomenna sanomme ne sanat
ehkä huomenna herätämme rakkautemme henkiin
kietoudumme toisiimme ja
surulintu nukahtaa ikiuneen
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut