Surulintu

hengitän sinua sisääni

ihoni alla kutitat kudoksiani,
sekoitat siistin taloni huoneet

vatsassa värisevät syksyn lehdet ja kuinka pelkään että ne tippuvat pois

maatuvat mullantuoksuiseksi muistoksi,
hautausmaalle henkien luokse

pidätän hengitystä ettet lähtisi minusta

katoavaisuus kopistelee mustilla koroillaan lähemmäksi

kulkee suorinta tietä luoksemme väistämättä meitä,
puhaltaa valkoista huurua päällemme

täytät ja turrutat salaisella rakkaudellasi

lehdet värisevät ja surulintu laulaa vertavuotavaa bluesia elävältä haudatun rakkautemme kummulla

pudistan valkotähdet olkapäältäni ja
nousen hautausmaan viimeiseen bussiin

ehkä huomenna sanomme ne sanat
ehkä huomenna herätämme rakkautemme henkiin

kietoudumme toisiimme ja
surulintu nukahtaa ikiuneen