elämän kaaria ...

Puhutteleva, hieno runo.

Herkkä, kaunis runo, hyvä

herkkä ja haikean kaunis runo, onnenhetkistä elämästä joka kulkee jättäen jälkensä, sinä osasit herkin koskettavin sanoin kertoa sen, matkan alusta loppupäähän...ihmisen matkalla

Upea kuvaus lapsen kasvusta aikuisuuteen ja jatkumo sukupolvia. Niin lyhyt, kuin tähdenlento on elämämme ja mitä jää? Muistot seuraavien sanoissa, valokuvissa ja nämä runot. Toivottavasti ne ovat ja pysyvät. Kiitos, tämä oli hyvä lukukokemus ;D

niin..joskus me vanhuuttamme vaikenemme,käymme hitaiksi kulkemaan..se on,- kun ilta joutuu....

Näin se menee ihmisen taival.

"leveämmiksi sururaidat" hienosti ilmaistu.

Niin, minulta taitaa tuo ilmapallo karata käsistä vielä nykyäänkin ja se harmitti jo silloin lapsena, kun sen perään katsoi, eikä sitä enää näkynyt. Niinkö käy meille vanhentuessamme. Karkaako ilmapallomme. Hyväksymmekö ikääntymisemme, hitautemme ja itsemme. Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni tästä hienosta runostasi.

loistavaa!
Otsikko jo hieno
ja runosi alkaa todella
lapsen riemuin,
tuntuu kuin
sisäinen lapseni juoksee
ilmapalloja kädessä
letit heiluen
ja sitten, voih ihme meitä
suomalaisia ja muitakin,
miksi olla niin jöröjä
ja vakavia,
kuinka ihanaa onkaan, kun antaa
energioiden vapautua,
sisäisen lapsen viedä keinumaan
ja iloitsee,,,tämmöttii ajatuksia herätti
tänä aamuna, kun on hyvä aamu~

Viisas, elävän elämän ja rakkauden makuinen elämänkaariruno tepsutuksineen ja hiljentymisineen... Taidokasta, uoeaa Sinua.

Justihin ku täälä neiti nelijä vee leikkii niin tuli mieleheni aiva samantyyppisiä ajatuksia. Tuo kultakutrinen tytöntyllerö leikkii ja piirteli, 'mumma katto mä väritin sun kuvahan pikit hiukset'.
Näin ne vielä näköö tuos iäs. harmaanki pinkkinä.
Tummat taidat tulooki sitte niinku sanoot, iän myötä.
Kaunis ja puhutteleva on taas tämäki teos, ja niin ne meemmä jo nuota hitahia polokuja, kohti uutta lapsuutta ja voimma jopa nähärä vielä harmaanki pinkkinä ku tuloo uusiksi ne lapsuusaijat mielehen.

sinun kynäsi on toiminut ihailtavasti!
Kaunis runo, täynnä lämpöä ja tunnetta. Pidin tästä erittäin paljon! Tämä oli vaan niin ihana :D

hieno tunnelma pidin paljon

Kaunis ja Lämmin runo,
jossa tuo sinulle tuttu melankolian tunne voimistuu runon edetessä.

Pidin.

Viisaudella ja myös kivuilla runoilet elämän kaaresta. Kaunista ja koskettavaa! Elämä on vain hetkinen, lopujenlopuksi. Ihminen ei onneksi aina sitä käsitä ja toisaalta taas olisi hyvä se ymmärtää...arvostaa elämään.

Samanlaisia tuntemuksia täälläkin, kuin punakynätekstissäsi! Tässä on elämänkirjo läsnä vahvalla tavalla, josta pidän!

Oi kuinka kaunniisti viet lukijaa runosi kautta
omaan lapsuuteen vappupalloihin, tepsutellen siitä kohti hitaampia polkuja.

Runosi on ihana "tarina-kuva" Kiitos tästä lukunautinnosta.

Hieno ja taitavasti kirjoitettu runo elämänkaaresta. Tulee mieleen Juha Tapion laulu "Kaunis ihminen", joka mielestäni kertoo ehkä sekä elämänkaaresta että yksittäisten ihmisten kohtaloista...

Kun elämä satuttaa tai muuten
vain ahdistaa niin ajatukset vie monesti
lapsuuden huolettomiin päiviin ja aikaan.
Nuoruuden aika ruusuinen odotuksia täynnä
joskus myös pettymyksen kyyneleitä,
silti ne ovat pian pois pyyhkäistyjä pelkällä
käden heilautuksella.

Aikuisuus, huolia ja vastuuta täynnä
joskus tuntuu että ei muuta olekkaan
kuin vastatuulta silti elämä jatkuu
odotellen onnen täyttymystä, onhan sentään
lapset ja heidän lapsensa,aina jostain löytyy
se positiivinen valon pilkahdus.

Eräänä päivänä katsahdat peiliin huomaten
harmaita hiuksia ohimoilla, tässäkö tää oli?
Elämän ihanuus.
Ajanratas pyörii jo vähän lonksuen silti vielä
sokeri sulaa suussa ja saa ite sukat jalkaansa,
aurinko paistaa varmaan jo huomenna tai
lähiaikoina ainakin, ollaan kaikki samassa elämässä vähän eri paikoissa vaan,
Huominen ojentaa jo kukkia sekä hymyilevän
vastaantulijan, on se vaan, Elämä.....

Herkkä runo elämänkaaresta joka meillä kaikilla
on elettävänä, toisilla pitempi ja toisilla taas
lyhyempi.

kultakehyksin huoneentauluksi ripustaisin

Omista lapsista ja lastenlapsista huomaa vuosien vierähtämisen, alkaa väkisinkin miettiä ajan kulumista ja huomaa kuinka nopeasti vuodet on menneet. Mietinnät saa erilaisia sävyjä tunnetiloista riippuen. Silloin pysähdyn ajattelemaan että juuri tämä päivä on lahja, kuinka parhaiten voisin tänään elää - kaikkine kipuineni, pettymyksinekin. Nähdä itseni ja toisen? Matkallamme vanhuuteen. Sekin on hyvä muistaa että itsekunkin elämä voi katketa jo ennen vanhuutta ja koskaan ei tiedä milloin on viimeinen kohtaaminen. Runo osuu viime viikkojen mietteisiin, syviä tuntoja.

Lukija rakastaa teoksia, joissa elämänkaariajattelu koputtelee sydämensä ovelle.

Kuten Tapio Rautavaara aikanaan lauloi; " Niin pieninä murusina on leipäni maailmalla" - se laulu sisältää paljon sitä, mitä tästä teoksesta ajatuksiini lähti vaeltamaan.

Hyvässä ja pahemmassa :)

Sanoisinpa,että kynäsi toimii erinomaisesti!!
Sisältö sai lukemaan useamman kerran ja toteamaan,että oikeassa olet...lapsuus oli sitä aidoimman ilon aikaa!!

Tässä oli ihmisen elämänkaari lyhyesti kiteytettynä.Oikein hyvä runo.

Hienosti olet kuvaillut ihmiselämän kaaren.
Kiitos!

Kauniisti runosi kuvailee ihmisen taivalta lapsesta vanhuuteen ja niinhän vanha sanontakin tumaa, että iän karttuessa ihminen lähestyy lapsuuttaan.
Ei tietenkään niin, että hänestä uudelleen lapsi tulisi, vaan nyt niitä lapsen mielitekoja ja oivalluksia ymmärtää aivan toisin kuin tuolla matkan varrella. Ainakin minä koen asian niin ja mulla on kivaa heidän kanssaan, koko pihapiirin mukulalauma kaikki vuorollaan valittavat huoliaan ja milloin kenenkin leluja etsitään.

Se muuten pitää minutkin nuorena.

Hyvin siitä ajatusta taas irtosi runostasi.
Hyvä hyvä runo