Oli helteinen päivä. Me kuljimme ylös Akropolista. Seuralaiseni, ystäväni, aikoi uhrata harakan Dionysokselle. Kuinka monta drakhaa hän oli pulittanut siitä puolimädästä siivekkäästä uhrieläinkauppiaalle, sitä kukaan ei voinut kuin arvailla. Ehkäpä luullakseni aivan liikaa! Hänen vikanaan oli aina ollut huono taloudenpito ja piittaamattomuus raha-asioissa. Jopa minulle hän oli velkaa kirjanpitoni mukaan lähes tuhat drakhmaa, mutta ystävyytemme ei sallinut minun muistuttaa häntä veloistaan, joten toivoin vain että hän joskus muistaisi vaikka vähänkin lyhentää lainojaan. Mutta ehkä olin liian toiveikas, sillä ei hänellä tähänkään uhrilahjaan omaa rahaa ollut, joten ei minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin kaivaa taas kerran kuvettani.
Minä en koskaan uhrannut, sillä minulla ei ollut uskoa. Olin vakaumuksellinen ateisti.
Harakka savuna taivaalle! Ketä se saattoi hyödyttää? Paha löyhkä ainakin siitä levisi jos ei muuta. Ei ystävänikään uskonut, ei ainakaan yksityisesti, mutta hänellä oli omat omituiset ja pinttyneet tapansa: ensin pieni ruukku makeaa viiniä aamulla heti herättyä, toinen suurempi keskipäivän aikaan ennen uhria. Iltapäivällä hänelle maistuikin vain vesi, mikäli hän ei ollut siihen mennessä jo sammunut.

Matkalla uhrialttarille me keskustelimme runoudesta. Mikäpä muu puheenaihe olisi ollut meille mieluisampaa! Hän oli jo aika lailla juovuksissa ja sopersi, mutta hänen viisaat ajatuksensa kätkin sydämeeni niitä myöhemmin tutkiakseni:
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä. Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

Ateenan kadut olivat tuona iltapäivänä autioina; oli niin kuuma. Talojen varjoissa istuskelivat vapaat miehet ja keskustelivat päivän politiikasta, jos eivät sitten torkkuneet Olympon jumalien lemmenseikkailuista unta nähden. Minä ja ystäväni Aristoteles emme olleet Ateenan kansalaisia. Se mielestämme oli tärkein syy ettei Ateena täyttänyt hyvän valtion ihannetta. Ja eiväthän Ateenan miehet myöskään ymmärtäneet, että meidän runoutemme, sen lisäksi että se oli taidetta, oli se myös ajatonta politiikkaa.