Västäräkki sirkutteli mustan romuauton konepellillä, pyräytti välillä lentoon, sieppasi ilmasta korennon, laskeutui takaisin pölyiselle, paikoin puhki ruostuneelle nokalle, tepasteli siinä edestakaisin, vilahti äkkiä etusäleiköstä sisään pesälleen.
Aurinko oli kivunnut itätaivaalla, herättänyt tuulen, joka laiskasti henkäillen aloitti työnsä. Keinuivat aitavieren juolavehnäkorret ja syysmaitiaiset. Aidanraosta kurkisteli maitohorsma: ”Mahtaisiko täällä kasvaa joku vaivainen sukulainen? Ho-hoo tätä hellettä!"
Jäteöljy höyrysi. Kemikaalien kirpeät hajukiehkurat levittäytyivät romuröykkiöitten ylle, alle, keskelle. Kaasua kurotti mustaan lommoiseen romuautoon, kiehui hetken etupenkillä, löysi sitten takapenkiltä uneliaan miehen ja luikahti sieraimesta sisään. Mies aivasti. Aivasti toisen ja kolmannenkin kerran, niiskautti ja niisti.
Myös yö oli ollut lämmin. Mies oli nukkunut hyvin. Niin - hän oli saanut nukkua heräämättä viluun tai yövartijan koiran tassutteluun ja nuuhkintaan: sen koiran hampaisiin hän ei totisesti toivonut.
Nyt hän vain eli ja nautti elämästään. Aurinko lämmitti kulkuria. Sodat olivat kaukana, talvi takana, maantie edessä. Ei ollut remuavia naapureita, ei herätyskelloa, ei huolta perheen toimeentulosta, ei pelkoa elintasokilpailusta byrokratian korvessa.
Ja huomenna - no jaa, mitäpä huomista murehtimaan.
Mies nukahti uudelleen eikä herännyt kun romuttamon portti avattiin. Hän ei herännyt kun konttorissa käännettiin pöytäpäivyrin lehteä. Hän ei herännyt kun pölyinen auto nostettiin romuttamon hydraulisen puristimen leukojen väliin. Hän ei herännyt kun puristimen koneisto käynnistettiin.
Hitaalla voimalla liukui yläleuka kohti alaleukaa. Hitaasti rusentui mustan auton katto.
Etusäleiköstä pyrähti lähimmän murskausta odottavan auton katolle hätäänsä tirskuva västäräkkiemo.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hieno runo, jonka järkälemäinen ulkomuoto peittää herkän ytimen
Sivut