Kadut olivat hiljaisia varhain aamulla New Yorkin Brooklynissa. Olin tullut tänne poikani kanssa, mutta olimme eksyneet toisistamme.
Jossain kuului moottorilaivan ääni. Ehkä jokin hinaaja tai proomu, joka nousi ylös East River-jokea. Olimme tulleet turisteina, mutta minulla oli nyt työpaikka jossain pienessä verstaassa. Kokosin siellä selkänojallisia tuoleja kiinnittämällä jalat istuinosiin. Viimeinen tuoli koko valmistussarjasta oli viimeisiä ruuveja vaille valmis, kun sain kuulla, että työnantajani firma oli ajautunut konkurssiin.
Ulkoa kuului jonkin hälytysajoneuvon sireenin ulvonta. Ajattelin, että se on kovin tavanomaista täällä, eikä siihen tarvitse kiinnittää sen suurempaa huomiota. Ääni etääntyi ja lakkasi kuulumasta kokonaan. Joku varhain pyöräilevä kaupungin asukas meni siitä ohi. Näin vain vilahduksen siitä verstaan likaisen ikkunan läpi. Päätin, että teen työni loppuun, kiristän ne vaivaiset muutamat ruuvit vielä, ja vien tuolin pihalle valmiitten pinottujen tuolien päälle. Minä kyllä saan palkkani. Palkat maksetaan aina konkurssipesästä ensimmäisenä. Mutta minua säälitti firman kaatuminen.
Tuntui silloin, että minulla oli tarve käydä pissalla. Huomasin, että vessan ovi oli tukevalla riippulukolla lukittu.
Mihin nyt?
Lähdin kulkemaan autiota katua, joka seuraili joen rantoja.
Kadun rannan puolella oli paljon laudoista kyhättyjä, punamullalla maalattuja makasiineja. Menin erään makasiinin ovesta sisään. Minulle tuli oppaaksi hyvin pienikokoinen, ehkä noin kuusikymppinen nainen. Hän oli suomalainen, ainakin puhui sujuvaa suomea, vieläpä karjalan murteella. Hän olisi voinut olla kannakselainen evakko täällä, mutta mielestäni hän oli evakoksi liian nuori.
Hän ohjaili minua parakista toiseen.
Huomasin, että siirtyessämme toiseen rakennukseen emme käväisseet lainkaan ulkona. Rakennusten välillä täytyi olla jonkinlainen tunneli tai katettu käytävä.
Eräässä makasiinissa, jossa oli maalaamattomat pahviseinät, oleskeli ehkäpä aivan luvatta toinen pieni nainen. Arvioin hänet suurinpiirtein samanikäiseksi kuin oppaani.
Naisten kesken syntyi jostain suukopua, joka muuttui suorastaan väkivaltaiseksi tappeluksi.
Jätin heidät sinne huoneeseen, ja kuljin katua taas eteeenpäin. Kadun molemmin puolin oli kerrostaloja, mutta ei pilvenpiirtäjiä. Ihmisiä alkoi olla yhä enemmän kaikkialla, ja vaikka kuulin monia kieliä, yllättävän monet puhuivat siellä suomea. Ihmettelin kuinka paljon täällä on suomalaisia matkailijoita, vai asuivatko he vakinaisesti täällä? Tiedän, että laivamme oli pian lähdössä satamasta takaisin kotimaahan. Minulla oli kaksi matkalippua, mutta missä mahtoikaan poikani olla?
Istahdin erääseen katukahvilaan, joka juuri oli avattu, ja häämmästyksekseni hän istuikin viereisessä pöydässä. Olin iloinen, että hän oli nyt siinä. Istuin poikani kanssa samaan pöytään juomaan kahvini loppuun. Ensimmäiseksi hän kysyi, millainen työpäivä minulla oli ollut. Sanoin, että tein urakkani loppuun, ja nyt lähdemme kotiin, vaikka Manhattanilla olisin halunnut myös käydä.
Pulu istahti vapaan tuolin selkämykselle. Se näytti minusta hyvin tutulta. Olikohan myös pulu työkeikallaan käymässä täällä New Yorkissa.
Jätin pari taalaa taskustani pöydälle kahvimukin alle tarjoilijalle. Lähdimme kävelemään rauhallisin askelin poikani kanssa kohti satamaa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut