Ilman rajaa ilta menee,
varkain yö tulee.
Järviruo’on hidas huojunta -
illan viimeinen tanssi.
Tuntuu turvalliselta.
Olen osa tätä maisemaa,
minä,
niin kuin myös tuo rantakallio,
jota pienet laineet hellästi nuolevat.
Salmen yli metsän sisään ei enää näe.
Se on ikkunaton seinä.
Siellä on jokin salaisuus,
jota tummarunkoiset puut varjelevat.
Metsän satukirjakirja,
joka illan mittaan sulkeutuu,
heijastaa tummat kantensa veteen.
Istun laiturin reunalla.
Laineet koskettavat jalkapohjia.
Vesi on vielä lämmintä.
Elokuun yö - kuu täyttymässä.
Vedän syvään henkeä -
ja huokaan.
Haavan lehvikössä kohahtaa -
pieni, viileä tuulenvire.
Käsivarsien paljas iho
nousee kananlihalle.
Mielin soutaa saaren ympäri.
Kierrän sen ajatuksissani,
rauhallisin aironvedoin -
vanhasta muistista.
Vesi liplattaa laiturin alla.
Sinimusta pilvi alleviivaa kuun.
Olen levollinen,
vaikka huomisesta en tiedä.
Ei siitä tiedä kukaan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut