Iltalinjalainen on sonnustautunut kovan päivän jälkeen hyvään fiilikseen. Enää pää ei tutise ja varpaissakin veri kiertää.
Tarkoitus on mennä lujaa ja heittäytyä vietäväksi, jos niikseen tulee.
Äkäinen kuuro rikkoo kaiken. Ensin (i) ystävällisesti anelee palautusta, ja kun se ei auta, karjuu hän että, johan on vallan rankkaa!
Vastaukseksi (i) saa ryöpyn niskaansa. Kiukuissaan (i) kääntyy ja ilman lannistumista hakkaa reikää rääkyvään vastatuuleen, vaikka kovat pisarat mottaavat huulet turvoksiin ja muuraavat silmän umpeen.
Pilviin ratkeaa säteen tultava rako. Sieltä (kuu) virnottaa ilkikurisena ja entistäkin kirkkaampana kuin naamansa pesseenä, kun (i) raivaa tietä kädet nyrkkiin puristettuina tahtonsa suuntaan.
Alkaa tähtitaivaskin kuivata naurun kostuttamia silmiään. Murjotun iltalinjalaisen kiukku taivaan silmin nähden jo lauhtuu.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut