ILTALINJALAINEN & KUURO

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
916
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 22.2.2025 15:13

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 

Iltalinjalainen on sonnustautunut kovan päivän jälkeen hyvään fiilikseen. Enää pää ei tutise ja varpaissakin veri kiertää.
Tarkoitus on mennä lujaa ja heittäytyä vietäväksi, jos niikseen tulee.
Äkäinen kuuro rikkoo kaiken. Ensin (i) ystävällisesti anelee palautusta, ja kun se ei auta, karjuu hän että, johan on vallan rankkaa!

Vastaukseksi (i) saa ryöpyn niskaansa. Kiukuissaan (i) kääntyy ja ilman lannistumista hakkaa reikää rääkyvään vastatuuleen, vaikka kovat pisarat mottaavat huulet turvoksiin ja muuraavat silmän umpeen.
Pilviin ratkeaa säteen tultava rako. Sieltä (kuu) virnottaa ilkikurisena ja entistäkin kirkkaampana kuin naamansa pesseenä, kun (i) raivaa tietä kädet nyrkkiin puristettuina tahtonsa suuntaan.
Alkaa tähtitaivaskin kuivata naurun kostuttamia silmiään. Murjotun iltalinjalaisen kiukku taivaan silmin nähden jo lauhtuu.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Ilkikurisesti lukijan mieltä kiepauttava, ketterästi mielikuvia vaihteleva, hieno.
Todella hauskasti kirjoitettu. Osaathan Sinä sittenkin kirjoittaa uudenlaisella tyylillä. 

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot