Minä ja rinkka

Astun asemalta aikakoneeseen.
Kiskot vievät itään.

Tuntien jälkeen junasta
nelipyöräiseen
asfaltilta sorateille

       metsä tihenee asutus harvenee.

Lukemat kylteissä hupenevat ja
paine rintalastassa hellittää,
       solahdan
       tarpeista tyytyväisyyteen
       kiireestä keveyteen.


Olen lapsuuden loputtomat kesät 
ahomansikat heinänkorressa ja
lettukestit leikkimökillä.
Olen ratamonlehti laastarina
ketunleivät ja
koppakuoriaiset.

Olen kymmenen tikkua laudalla,
pyöräretki mummolaan ja
uinnista ruttuiset sormenpäät.

Olen se,
joka ei täältä koskaan
kokonaan lähtenytkään.

 

Olen kotona taas.