Että minua
pännii tänäänkin
elinikäinen vaeltaminen
tai
kahleettoman vapauden
etsiä särötöntä
sopusuhtaa
sietämätöntä
vastavirtaa
sattuman tai
tapahtuman
liikahtaa
sen tuntee
kuinka
verenhimoinen
etsii kesytöntä,
lihaksi muuttunutta
saalista
ymmärtämättä
olevansa
itse
saalis
jäykkänä
pyhäpuvussaan
ymmärtämättä,
että koodi
on selkärangassa
tunkeutuneena niin
syvälle
ettei sitä
näyttelemällä
tai sateella pestä
puhumattakaan rakkaudesta
millaista se
olisikaan
se sellainen
jumalana
oleminen
synnyttää muissa
rakkautta
räjähdysmäisen
poreilemaa
autuutta
todellisuutta
tai unelmaa
muistamalla
tajuntaan työntyvää
jotka kyllästävät
ympäristön,
jokaisen ihmettä
odottava solun
imien itseensä
kuin sieni
astellen herkillä
kohti
yhtenevää maailmaa
elämää,
joka
pitää lujasti
kiinni
jakautuneisuudestaan
sielumme
kokonaisuus
siivilöi iloa
ja tuskaa
olemuksemme
välillä
olevaa rajaa
paloja ajatuksista
heilahtavia ovia
valon hyväillä
varjoa
elämän riipaisevia
ennakkoaavistuksia,
oven rakosesta
pilkahtelevia
tuoksuja
vartaloita,
musiikkia ja
kaikkia niitä
on poimittu
opettelemalla
oksentamalla
sisuksista
synnin valtavan voiman
tai ensimmäisen rakkauden,
käden kosketuksen
nostaa
herättää huulten
mahti ja
valta
nuoruuden
haikeus tai
veren pakeneminen
suonissaan
kyltymätön himo
ja jano
rikkoa kokonaisuus
palasiin
voi miten taivaan
tähdetkin
kaatuvat selälleen
jokainen liike,
jokainen
pysähdys kalvaa
sisuksia
jokainen latelee
opeteltuja vuorosanojaan,
elottomat silmät
näkevät
risteyskohdan
keskipisteeseen
katsoessamme
kelloa, joka
aina jätättää
se on minuutteja
ikuisuudesta,
kuinka koristeltu
ravistettu,
mutta ei vielä
romutettu
paljas maa,
savuinen sielu,
turhaanko
pelastusrenkaita
tähyän
alla kuolleen
kuun se
hautaa ja
odottaa palkintoa
älä anna sille
surulle valtaa
älä usko
sen valheisiin
ei kellon vieteri
ole kuoleentunut
venyttänyt vaan
ajan riemuun,
ei koko
sivilisaatio
ole saanut tartuntaa
me vain
käväisimme
ekstaasissa
puraisten oikeasta
paikasta
ja ihanaa
ihanaa se
tanssin hurma,
klamydian viedä
ja vietellä
ja se sattuu
sattuu, kun
jumalan nimissä
taistellaan ja
tapetaan
uskon vasta
riisua aseitaan
ja etsiä
omaa paikkaansa
minut on
huomattava,
minun
on valloitettava
kulta,
ruumis
elämä
ollakseni
historiaa
ollakseni
arpi,
silvotun ruumiini
muistomerkkinä
elämäni
menneisyys ja
tulevaisuus
ne eivät
osaa sammuttaa
rohkeuttani,
ne hakkaavat
epätoivon
mutta liekkini
palaa,
se palaa
rohkeudellani
jotta uskollani
olisi merkitystä
meissä ei
voi
olla mitään
ikuista
mikään ei
ole ehdotonta
vain musiikki,
taivaan
tähdet,
vihreä
ruoho
jalkojemme alla
riehuva
rakkaus
sisuksissamme
on selittämätöntä
kaiken muun
voimme
selittää
unohtaa
eikä minun
tarvitse
kaivaa ja
kosketella
kyllä
minun sieluni
tietää
niin se tappaa ja
luo jokaisena
päivänä
ja se
askel voi
olla viimeinen
tai ensimmäinen,
jolla nerous
synnytetään
tosin mieluummin
ihastumista
tai rakkautta
niissä on
jotain äärettömän
kiehtovaa
miksi
rakkaustarinoissa
miehet
ovat aina
valmiina
kuolemaan
rakastavat
paljon enemmän
kuin
vihaavat
onko sillä väliä
mistä
se rakkaus
tulee
koiran nuolla
kasvoja,
puun kasvattaa
onnellisuuden
lehti
tai sinun
ajatella
minua
olisiko se
todellista
rakkautta
olla rakkauden
arvoinen
vai vaan
omia
kaikki itselleen
miten se
turvallisuus
näkyy,
miten ihanasti
osaatkin
olla
yhtä maailman
kanssa
harmonian
päällystää
ystävyytemme
kiitollisuus,
onko
se kiitollisuutta
ettei
sano ja
pysy todellisuudessa
elää
mielikuvituksellisuudessa
vain
säilyttääkseen
onnellisuutensa
tuntea
sieluun syttynyt
kiintymys
sehän voisi
olla kuka
vaan
mitä
vaan
mutta miksi
juuri minä
mikä on
tämän
kaiken
oikeuden ja
vääryyden
loppu
mikä kirkastuu ja
kuka tulee
mikä on
tämä
outo valo,
mielipuolisen
elämän
inhimillinen puoli,
kylki
kyljessämme
halu hypätä ulos
nahastamme ja
toisella
kädellä
pitää
kiinni turvallisuudesta
ei elämä voi
olla pelkkää
arkipillereiden
nieleskelyä
synnin kadotusta,
vihollisia
kyvyttömyyttä
ymmärtää
kauneutta,
elämän voimaa
meidän on
voitettava,
uskottava
kaikesta huolimatta
ja syystä
ei rakkaus ole
pelkuruutta,
ei kukaan
pelkää
rakkaudesta
siihen kauneuteen
on liuettava,
tarvitessa
annettava
ihana
tunne se
vapaus
en minä
sitä
enää ihmettele
sen kun
lentää ja
liihottelee
ei jumala
ole avaruudessa
siksi
kukaan ei
näe
kansamme
kulkevia
enkeleitä
eikä rakkaus
ole
rumaa
eikä se
tartu
pelkästään
koskettamalla
vain yksi
sana
yksi katse ja
ele tietää
enemmän
sielujen luonteesta
mutta kuuroutemme
juoksettaa,
ja myy itseään
luullen
elämän pettävän
vaikka meissä
on se
jakamaton viisaus
kyky rakastaa ja
puhaltaa henki
hengettömään
tuntea piirteet
ja ääriviivat
outoakin
oudommassa valossa
kirjoittaa jotain
joka on
ja pysyy
tuntuu kuin
olisi syntynyt
rakkaudessa
pelastunut ajan
hyökkäykseltä
niin se jumalan
henki laskeutuu
aikaan jättää
sanat
jotta voisi
olla kaikkialla
missä
luodaan
uusia maailmoja
silitetään
saumoja
rakkauteen
pännii tänäänkin
elinikäinen vaeltaminen
tai
kahleettoman vapauden
etsiä särötöntä
sopusuhtaa
sietämätöntä
vastavirtaa
sattuman tai
tapahtuman
liikahtaa
sen tuntee
kuinka
verenhimoinen
etsii kesytöntä,
lihaksi muuttunutta
saalista
ymmärtämättä
olevansa
itse
saalis
jäykkänä
pyhäpuvussaan
ymmärtämättä,
että koodi
on selkärangassa
tunkeutuneena niin
syvälle
ettei sitä
näyttelemällä
tai sateella pestä
puhumattakaan rakkaudesta
millaista se
olisikaan
se sellainen
jumalana
oleminen
synnyttää muissa
rakkautta
räjähdysmäisen
poreilemaa
autuutta
todellisuutta
tai unelmaa
muistamalla
tajuntaan työntyvää
jotka kyllästävät
ympäristön,
jokaisen ihmettä
odottava solun
imien itseensä
kuin sieni
astellen herkillä
kohti
yhtenevää maailmaa
elämää,
joka
pitää lujasti
kiinni
jakautuneisuudestaan
sielumme
kokonaisuus
siivilöi iloa
ja tuskaa
olemuksemme
välillä
olevaa rajaa
paloja ajatuksista
heilahtavia ovia
valon hyväillä
varjoa
elämän riipaisevia
ennakkoaavistuksia,
oven rakosesta
pilkahtelevia
tuoksuja
vartaloita,
musiikkia ja
kaikkia niitä
on poimittu
opettelemalla
oksentamalla
sisuksista
synnin valtavan voiman
tai ensimmäisen rakkauden,
käden kosketuksen
nostaa
herättää huulten
mahti ja
valta
nuoruuden
haikeus tai
veren pakeneminen
suonissaan
kyltymätön himo
ja jano
rikkoa kokonaisuus
palasiin
voi miten taivaan
tähdetkin
kaatuvat selälleen
jokainen liike,
jokainen
pysähdys kalvaa
sisuksia
jokainen latelee
opeteltuja vuorosanojaan,
elottomat silmät
näkevät
risteyskohdan
keskipisteeseen
katsoessamme
kelloa, joka
aina jätättää
se on minuutteja
ikuisuudesta,
kuinka koristeltu
ravistettu,
mutta ei vielä
romutettu
paljas maa,
savuinen sielu,
turhaanko
pelastusrenkaita
tähyän
alla kuolleen
kuun se
hautaa ja
odottaa palkintoa
älä anna sille
surulle valtaa
älä usko
sen valheisiin
ei kellon vieteri
ole kuoleentunut
venyttänyt vaan
ajan riemuun,
ei koko
sivilisaatio
ole saanut tartuntaa
me vain
käväisimme
ekstaasissa
puraisten oikeasta
paikasta
ja ihanaa
ihanaa se
tanssin hurma,
klamydian viedä
ja vietellä
ja se sattuu
sattuu, kun
jumalan nimissä
taistellaan ja
tapetaan
uskon vasta
riisua aseitaan
ja etsiä
omaa paikkaansa
minut on
huomattava,
minun
on valloitettava
kulta,
ruumis
elämä
ollakseni
historiaa
ollakseni
arpi,
silvotun ruumiini
muistomerkkinä
elämäni
menneisyys ja
tulevaisuus
ne eivät
osaa sammuttaa
rohkeuttani,
ne hakkaavat
epätoivon
mutta liekkini
palaa,
se palaa
rohkeudellani
jotta uskollani
olisi merkitystä
meissä ei
voi
olla mitään
ikuista
mikään ei
ole ehdotonta
vain musiikki,
taivaan
tähdet,
vihreä
ruoho
jalkojemme alla
riehuva
rakkaus
sisuksissamme
on selittämätöntä
kaiken muun
voimme
selittää
unohtaa
eikä minun
tarvitse
kaivaa ja
kosketella
kyllä
minun sieluni
tietää
niin se tappaa ja
luo jokaisena
päivänä
ja se
askel voi
olla viimeinen
tai ensimmäinen,
jolla nerous
synnytetään
tosin mieluummin
ihastumista
tai rakkautta
niissä on
jotain äärettömän
kiehtovaa
miksi
rakkaustarinoissa
miehet
ovat aina
valmiina
kuolemaan
rakastavat
paljon enemmän
kuin
vihaavat
onko sillä väliä
mistä
se rakkaus
tulee
koiran nuolla
kasvoja,
puun kasvattaa
onnellisuuden
lehti
tai sinun
ajatella
minua
olisiko se
todellista
rakkautta
olla rakkauden
arvoinen
vai vaan
omia
kaikki itselleen
miten se
turvallisuus
näkyy,
miten ihanasti
osaatkin
olla
yhtä maailman
kanssa
harmonian
päällystää
ystävyytemme
kiitollisuus,
onko
se kiitollisuutta
ettei
sano ja
pysy todellisuudessa
elää
mielikuvituksellisuudessa
vain
säilyttääkseen
onnellisuutensa
tuntea
sieluun syttynyt
kiintymys
sehän voisi
olla kuka
vaan
mitä
vaan
mutta miksi
juuri minä
mikä on
tämän
kaiken
oikeuden ja
vääryyden
loppu
mikä kirkastuu ja
kuka tulee
mikä on
tämä
outo valo,
mielipuolisen
elämän
inhimillinen puoli,
kylki
kyljessämme
halu hypätä ulos
nahastamme ja
toisella
kädellä
pitää
kiinni turvallisuudesta
ei elämä voi
olla pelkkää
arkipillereiden
nieleskelyä
synnin kadotusta,
vihollisia
kyvyttömyyttä
ymmärtää
kauneutta,
elämän voimaa
meidän on
voitettava,
uskottava
kaikesta huolimatta
ja syystä
ei rakkaus ole
pelkuruutta,
ei kukaan
pelkää
rakkaudesta
siihen kauneuteen
on liuettava,
tarvitessa
annettava
ihana
tunne se
vapaus
en minä
sitä
enää ihmettele
sen kun
lentää ja
liihottelee
ei jumala
ole avaruudessa
siksi
kukaan ei
näe
kansamme
kulkevia
enkeleitä
eikä rakkaus
ole
rumaa
eikä se
tartu
pelkästään
koskettamalla
vain yksi
sana
yksi katse ja
ele tietää
enemmän
sielujen luonteesta
mutta kuuroutemme
juoksettaa,
ja myy itseään
luullen
elämän pettävän
vaikka meissä
on se
jakamaton viisaus
kyky rakastaa ja
puhaltaa henki
hengettömään
tuntea piirteet
ja ääriviivat
outoakin
oudommassa valossa
kirjoittaa jotain
joka on
ja pysyy
tuntuu kuin
olisi syntynyt
rakkaudessa
pelastunut ajan
hyökkäykseltä
niin se jumalan
henki laskeutuu
aikaan jättää
sanat
jotta voisi
olla kaikkialla
missä
luodaan
uusia maailmoja
silitetään
saumoja
rakkauteen
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=ALfGrDC9uCY
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pohtiva, hyvä runo.
Sivut