Ennen lopullista päätöstä
on aina hetki,
jolloin sielu
empii
muuttaa mieltään
vaihtaa surun
tai
onnellisuuden kuvia
se hetki elämässä,
kun ne rakkaat kasvot
ilmestyvät uneen
tuuleen,
joka ei koskaa
tuomitse
tuodessa äänensä
juurruttaen katseensa
erottamattomuuteen
ja katso
silti
sydämessäni
on reikä
nälkä,
arvaaton tuuleen
sidottu kaipaus
joka tuo
sen
houkuttelevan kutsunsa
antaen ja
vieden aina kaikkensa
aivan kuin olisin
tiennyt
eronhetken koittavan
jo
ennen aamunkoittoa
-
olen vaivannut
sinut taikinasta,
tehnyt kasvot
lumesta
miten kauniisti
se tumma varjo
laskosti hiuksensa
todellisuuteen itsestään
jokaisellahan on oma taitonsa
sinun taitosi oli
pelkistämätön totuus
nähdä ne kulmat,
jotka istuttavat silmään
värien välähdyksen
tuulieni lauluun
ja voisin jopa
väittää nähneeni
naakan
kuinka roisisti
se nauraa ja
tekee ympäristössään
niin kauniin kaipauksen
-
miten säälittävää
tai vaillinaista
seistä
tässä sielun reunalla
tuntea itsensä lapselliseksi
sitähän sinäkin olisit tahtonut
olla varttumatta aikuiseksi
tuntea kuinka
se rakkaus
juuruttaisi siemenensä
ja kasvaisi korkeuksiin
semmoisia
pieniä unelmia,
joissa
naarmuuntunut pöytä
saisi kosketuksesta jälkeni
muotoutua kuten
rakkaus istuu ja
tekee
onnellisuuteen pesänsä
-
minä tunnen
ja tiedän,
että sinä
olet nyt onnellinen
olet vain siirtänyt
kiertoratasi
lähemmäs tähtiä
pienen ikkunasi
lähemmäs katseeni
katvetta
ja on huojentuvaa
tietää, että
yhteytemme toimii
katsoa niitä
kukkivia tuomia,
tuntea sen
vanhan talon tuoksu
osana saniaisten pilveä
aivan kuin elämä
olisi laittanut meidät
selät vastakkain
ja mitään muuta
maailmaa ei olisi
-
siinä laulumme tuulessa
on jotain samaa
kuumuutta
houkuttelevuutta
leikkisyyttä,
jota syksyyn valmistautuvat
ravisevat lehdet
saavat tuntemaan
katsomaan siitä
sydämen kohdalla
olevasta aukosta
tunnustamaan onnellisuutensa
ja astumalla sille
maaperälle, jolla
on oma tarinansa
henki,
joka
pitää minut
elävän ja kuolleen
maailman välissä
niin se unelma
rakastaa ja toivoo
laulaa laulunsa,
jossa on se sama
sävel
jota silloin
joskus kuunneltiin
silloin kun rakkaus oli
käsin kosketeltavaa
eikä hämärän verho
osannut erottaa
kuoria kerroksia
ytimeen,
joka nyt
tuottaa vain
hiljaisuuden kyyneeleen
-
(jossain kaukaisuudessa kuuluu laukausten kajastuksia,
mitähän nekin tarkoittavat)
-
ajatukseni pitää
äärettömyyttäsi
kämmenelläni
eläen jokaisena
tuntina ikuisuuden
päättäen
edelleen jakaa
tulevaisuuden kanssasi
jokaisen
palavan tuohen
kykyyn lentää
tuulessasi
kantaa sisälläni
jotain
mitä ei voi nähdä,
mutta
siinä elävä rakkaus
antaa kylläisyydelleni värit
ja kirjoittaa kaiken
sieluuni näkyväksi
-
luoto on kaunis sana
se kätkee salaisuuksia
yhtäpaljon kuin
avaa
mahdollisuuksien verhoja
ja silti sinä sanot ettei meitä enää ole
polkua,
joka
veisi perille
paikkaan, jossa
kukaan ei ole vielä käynyt
katsoen
sitä rakastamaamme merta,
tuntien kuinka
se kaipaus polttaa
leijuu käsivarsilleni
kuin se hämärä
siinä syksyisen rannan kaislikossa
on aina hetki,
jolloin sielu
empii
muuttaa mieltään
vaihtaa surun
tai
onnellisuuden kuvia
se hetki elämässä,
kun ne rakkaat kasvot
ilmestyvät uneen
tuuleen,
joka ei koskaa
tuomitse
tuodessa äänensä
juurruttaen katseensa
erottamattomuuteen
ja katso
silti
sydämessäni
on reikä
nälkä,
arvaaton tuuleen
sidottu kaipaus
joka tuo
sen
houkuttelevan kutsunsa
antaen ja
vieden aina kaikkensa
aivan kuin olisin
tiennyt
eronhetken koittavan
jo
ennen aamunkoittoa
-
olen vaivannut
sinut taikinasta,
tehnyt kasvot
lumesta
miten kauniisti
se tumma varjo
laskosti hiuksensa
todellisuuteen itsestään
jokaisellahan on oma taitonsa
sinun taitosi oli
pelkistämätön totuus
nähdä ne kulmat,
jotka istuttavat silmään
värien välähdyksen
tuulieni lauluun
ja voisin jopa
väittää nähneeni
naakan
kuinka roisisti
se nauraa ja
tekee ympäristössään
niin kauniin kaipauksen
-
miten säälittävää
tai vaillinaista
seistä
tässä sielun reunalla
tuntea itsensä lapselliseksi
sitähän sinäkin olisit tahtonut
olla varttumatta aikuiseksi
tuntea kuinka
se rakkaus
juuruttaisi siemenensä
ja kasvaisi korkeuksiin
semmoisia
pieniä unelmia,
joissa
naarmuuntunut pöytä
saisi kosketuksesta jälkeni
muotoutua kuten
rakkaus istuu ja
tekee
onnellisuuteen pesänsä
-
minä tunnen
ja tiedän,
että sinä
olet nyt onnellinen
olet vain siirtänyt
kiertoratasi
lähemmäs tähtiä
pienen ikkunasi
lähemmäs katseeni
katvetta
ja on huojentuvaa
tietää, että
yhteytemme toimii
katsoa niitä
kukkivia tuomia,
tuntea sen
vanhan talon tuoksu
osana saniaisten pilveä
aivan kuin elämä
olisi laittanut meidät
selät vastakkain
ja mitään muuta
maailmaa ei olisi
-
siinä laulumme tuulessa
on jotain samaa
kuumuutta
houkuttelevuutta
leikkisyyttä,
jota syksyyn valmistautuvat
ravisevat lehdet
saavat tuntemaan
katsomaan siitä
sydämen kohdalla
olevasta aukosta
tunnustamaan onnellisuutensa
ja astumalla sille
maaperälle, jolla
on oma tarinansa
henki,
joka
pitää minut
elävän ja kuolleen
maailman välissä
niin se unelma
rakastaa ja toivoo
laulaa laulunsa,
jossa on se sama
sävel
jota silloin
joskus kuunneltiin
silloin kun rakkaus oli
käsin kosketeltavaa
eikä hämärän verho
osannut erottaa
kuoria kerroksia
ytimeen,
joka nyt
tuottaa vain
hiljaisuuden kyyneeleen
-
(jossain kaukaisuudessa kuuluu laukausten kajastuksia,
mitähän nekin tarkoittavat)
-
ajatukseni pitää
äärettömyyttäsi
kämmenelläni
eläen jokaisena
tuntina ikuisuuden
päättäen
edelleen jakaa
tulevaisuuden kanssasi
jokaisen
palavan tuohen
kykyyn lentää
tuulessasi
kantaa sisälläni
jotain
mitä ei voi nähdä,
mutta
siinä elävä rakkaus
antaa kylläisyydelleni värit
ja kirjoittaa kaiken
sieluuni näkyväksi
-
luoto on kaunis sana
se kätkee salaisuuksia
yhtäpaljon kuin
avaa
mahdollisuuksien verhoja
ja silti sinä sanot ettei meitä enää ole
polkua,
joka
veisi perille
paikkaan, jossa
kukaan ei ole vielä käynyt
katsoen
sitä rakastamaamme merta,
tuntien kuinka
se kaipaus polttaa
leijuu käsivarsilleni
kuin se hämärä
siinä syksyisen rannan kaislikossa
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=HVaYkdG4k_I
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut