Vuoropuhelua kauan odotetun kanssa

Kevät astuu sisään riisuttuna,
lähes tunnistamattomana ilman ulkoisia krumeluureja,
 
harmitellen, ettei aina jaksaisi
esiintyä valon lapsena.
 
Hänen sanansa ovat auringon hylkäämiä räystäitä.
 
Ne halkovat tämän talon hämärää.
 
Leskenlehdet uppoavat
liian suuriin maljakoihin.
 
Emme halua puhua hetkeäkään taisteluista,
 
mutta kun astumme niiden ulkopuolelle,
huomaamme, ettei jaettavaa enää löydykään.
 
Arvelen, että kumpikin meistä on luotu
valmistamaan tietä
 
jollekin suuremmalle.
 
Avaamme kirkastuksen pulppuaville puroille
tietäen, ettei meistä kumpikaan
 
ole niitä suunnitellut.
 
Toinen meistä odottaa vielä vuoroaan,
 
toinen ei tiedä mitä tehdä
kaikilla vähissä vaatteissa olevilla kaipauksilla.
 
Pajunkissat pörhistävät turkkinsa
suojautuakseen
viimeisiltä hallaöiltä.
 
Kun vieraani viimein astuu ulos
 
aurinko saa voimansa takaisin.