Silloin tuuli oli aivan hiljaa,
meret täynnä tyhjyyttä
ja tähdet, jäätyneinä paikoilleen,
eivät puhuneet Maan puille.
Minä huokailin sinua.
Pilvien yksinäisiin repaleihin
huusin kutsuni
sinulle.
Taivas oli hiljaisuudesta sininen,
enkä herännyt unestani
vaikka aamut saapuivat myöhään.
Kuuletko!
Siellä jossain sinä käännyit
minua kohti,
ääneti vastasit sydämesi salassa.
Minä kuulen! Kyllä rakkaani, minä kuulen.
Yöt väistyivät,
minä uskoin, tiesin
kaipaus on yhteinen tiemme
luokse.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
IHANAA että sinäkin olet vielä täällä! Sydänhalaukset sinulle ystävä.
joskus se saa vastauksenkin,
toivoo ja kiittää runostasi Marle :)
Sivut