Runoilijan kosiolaulu (jos olisin ollut Eino Leino)

Aamuyö kesäkuun,
viel' nuokkuvat syreenit
sateesta raskaat.

Ma valvon ja laulan
kosiolauluain sulle,
oi muusani viekas ja vieno.

Helisten aamussa naurusi soi
kuin portinpieles' sinikellot.

Ma ootan ja ootan vaan
sa milloinka vastaat pyyntööni
herkkään ja nöyrään.
Vaan sa ratsusi raisuun
yllytät laukkaan
jää taakses' metsät ja pellot.

Siksi runoni köyhäksi jää,
ei puhkea kukkaan sanani nää
kun jätti mun tuo
muusa, oikukas villi,
kosiolauluain kuunnellut ei.

Kait jossain hälle kauniimmin soi
runoilijan toisen
itkevä pajupilli,
ja luokse toisen nyt tiensä vei.