Kuka arvosi laskisi
kulunut metafora, sinä
sanoinkuvaamatonta kuvaamassa
haljennut ruukku, minä
nektarin astiana
tomumaja, rakkauden sijana
kuka lujuutesi tietäisi
astinlauta korkeuksiin
ylläsi häikäisevä valo
allasi kuiskiva pimeys
toisiaan hakevat rajat
rajattoman sylissä
kuka ääriviivasi piirtäisi
kuoleva siemen
kukkivassa mullassa, Hän
mahdollisuutesi näkisi
pölyn pidoissa, tomun tanssissa
minkä kuvan näkisi peilikuva
itsessään?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Miten tätä runoa voisi kommentoida? Ehkä samoin vajain sanoin kuin jotain kallisarvoista, joka on kätketty ruukkuun. Haljennut kuvaa hyvin vajaata, mutta samalla niin loistavasti tarkoituksensa täyttävää arvokkaan antajana toisille ihmisille. Yksinkertaisesti monimuotoisen vaikuttava kasvuruno joka puhuu itse puolestaan.
hmh, kyllä tää vaan toimii. Tai no, tietänet/muistanet, että tuo isolla kirjoitettu "hän" hieman särähtää silmilleni. Mutta lopun pohdinta on hieno.
K. A. U. N. I. S... <3
Kaikessa epätäydellisyydessäänkin, rikkinäisenä on on arvokas, kun vain
on herkkyyttä nähdä.
Kiitos tästä runosta..vain yksin Hän tietää kaiken,näkee kyyneleet hymymmekin takaa..
Sivut