Ja niin, yhtäkkiä
herään huomaamaan
en usko ensilumeen
Ei, koskaan ei ole satanut
ensimmäistä kertaa
Kesäinen maa korskea
on, runsas ja mairea
syksyinen taas musta ja ruma
valheen vivahteita vain
Lumi nämä peittää
suurin valhe pienten päälle
salatun saadessa kaiken
ymmärrän ja vaikenen
Valheen pudotessa iholle
sitä ei voi peitellä
mutta sen voi kiistää
(kaikkein vaikeinta kaloille nähdä on vesi)
Kaikkien ja kaiken
valheeseen kääriytyessä
lumen alle hymyillään
ja niin, rauhaisasti
Peittelemätön valhe
totuudeksi ristitään
syliin kapaloissa nostetaan
lumen keskeltä hymyillään
Rumuus on kiinni
minussa, kaikessa
Ja niin, kohta
se on täällä
(viistosti satava lumi)
Ei ensimmäinen
ei viimeinen
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Niin kohta sitä tulee taivaan täydeltä
ja kimalteleekin mokama auringossa.
Kuin timantit, sekin pelkkää silmänlumetta.
Mielettömän upea,
ensin jäin vain lukemaan koska inhoan talvea,
mutta sitten jäin koukkuun tuohon lauseeseen:
"kaikkein vaikeinta kaloille nähdä on vesi"
enkä tahtonut päästä sen yli...
se sai ajatukseni tulvimaan läpi ajan ja aloin
lukea uudelleen ja uudelleen.
Tämä on pitkästä aikaa runo joka totaalisesti
pysäyttää, jotain sellaista mitä olen runoista
aina hakenut, löytämättä. En osaa varmaan
edes selittää, mutta tämä on runo
joka jää mieleen pitkäksi aikaa !
Syvällinen puhutteleva runo valheesta, mikä totuudeksi ristitään.
Lukija seisoo lukiessaan kuin korkealla kielekkeellä, siirtyy varoen askel askeleelta loppuun, huoahtaa ja rentoutuu. Tiivistä, piiskaavaa ja ah, niin kylmänterävästi kohti käyvää runoilua, josta saa ottaa onkeensa sen kuin ehtii. Upeaa aiheesta jälleen.
Hieno!
Onpa moneen ulottuva runo!
Niin kohta sitä tulee taivaan täydeltä
ja kimalteleekin mokama auringossa.
Kuin timantit, sekin pelkkää silmänlumetta.
Mielettömän upea,
ensin jäin vain lukemaan koska inhoan talvea,
mutta sitten jäin koukkuun tuohon lauseeseen:
"kaikkein vaikeinta kaloille nähdä on vesi"
enkä tahtonut päästä sen yli...
se sai ajatukseni tulvimaan läpi ajan ja aloin
lukea uudelleen ja uudelleen.
Tämä on pitkästä aikaa runo joka totaalisesti
pysäyttää, jotain sellaista mitä olen runoista
aina hakenut, löytämättä. En osaa varmaan
edes selittää, mutta tämä on runo
joka jää mieleen pitkäksi aikaa !
Syvällinen puhutteleva runo valheesta, mikä totuudeksi ristitään.
Lukija seisoo lukiessaan kuin korkealla kielekkeellä, siirtyy varoen askel askeleelta loppuun, huoahtaa ja rentoutuu. Tiivistä, piiskaavaa ja ah, niin kylmänterävästi kohti käyvää runoilua, josta saa ottaa onkeensa sen kuin ehtii. Upeaa aiheesta jälleen.
Hieno!
Onpa moneen ulottuva runo!
Sivut