Vierailu Surman suuhun

Luhistuma.
Menneisyys otti minut näppeihinsä
kuin suojalumesta pyöritellyn pallon,
rutisti hajalle.
 
Kirjaimia nimityksessä
oli yhtä paljon kuin sormia
tunkeutumassa kiderakenteisiin;
niihin, jotka olivat jo ennestään
kuin rikottuja rubiikinkuutioita
uusiokierrätettynä.
 
Jäänteeni ovat hangella
levitettyinä kaikkiin ilmansuuntiin.
Niiden kohtalona on imeytyä sisään
vanhan lumen ikuiseen naiiviuteen,
 
löytää siitä sukulaissielunsa;
 
muodostaa lähes näkymättömiä tiehyeitä,
kuin pistimiä lihassa.