Etäällä VII: Sinkkuvaellus

Älä käsitä väärin:
Kylläisiä ovat hetket,
jolloin saan itse määrätä
rytmini kulun ja kurssin,
eikä ilma myrkyty nälkäkiukusta

Mutta ajankohtia, jolloin
sinkkuvaellus
on kipeä mustelma
ovat:

Kun jäät yksin huussiin ja salpa valuu ulkopuolelta kiinni,
kun yrität suunnistaa tietä ulos
sadeponchon monimutkaisista syövereistä
valoa kohti
sadekuuro tulee ja sanoo heipatkin
ja sitten vasta saat itsesi ja kantamuksesi suojaan
ja nainen on märkä vääristä paikoista:
kengistä, hiestä, kyynelistäkin,
mutta enimmäkseen niistä kengistä

Kun lyöt kirveellä sormeen,
mutta puut on pilkottava loppuun,
veriset kalikat saatava syttymään sillä viimeisellä tikulla,
vesi keitettävä ja laskettava paljonko tarvitaan suolaa fysiologiseen puhdistusliuokseen
ja sitten vasta saat laastarin,
eikä kukaan edes puhaltanut

(Itse taputan itseäni:
hienosti pärjäsit
vielä yksi askel, jaksa vielä,
autossa odottaa suklaata)

Tämä hiivatin pussikin
makaa minut väkisin
koteloi minusta 20 vuotta vanhemman
keski-iän kuumine aaltoineen
ja on kuin kahden kiintymyssuhteiltaan rikkinäisen parisuhde:
ilmankaan ei pärjää

Eikä ole ketään
jolle tapailla sitä, miten sanat loppuvat
kun luonto tulee liki
kaappaa syleilyyn hengittämään maisemaa,
joka on tänä yönä yksin minun mutta lainassa,
kun nouset alastonna erämaajärvestä
kuin kalevalan impi
ja vain auringonlasku koskettaa rinnan kaarta