Väsynyt itseensä

Todella koskettava! 
ehkä kuitenkin niin, että koskaan ei ole liian myöhäistä. 
Kaunis runo! 

Vaikeita asioita. Ihmis elämä ei ole useinkaan kovin helppoa. Jokainen tekee virheitä, tuntee katumusta, surua. Tuntuu usein että onni karkaa, se ei kuulu minulle. 
Koskettavaa tekstiä surusta ja ahdingosta. 

Toivottavasti saa olla muulloinkin rauhassa kuin vain kuoltuaan.

totta

tältä tuntuu toisinaan
ja vahvasti tuntuukin

Vahva tunnelma tekstissäsi. Mikään ei ole rankempaa kuin menettää toivonsa huomiseen, uskonsa elämän peruskallioon. Väsynyt tarpoo pimeässä ja toivon sydämestäni, että jokainen löytää aina oman valonsa tunnelinsa päästään. Rakkautensa kyvyn voittaa ja palauttaa ilo elämäänsä. Ihmisen mieli liikkuu joskus veitsenterällä, mitä raskaammat askeleet ja mitä pidempään ne jaksot kestävät ja leikkaavat aikajanaansa, sen lähempänä on hetki jolloin mieli luovuttaa. Sen jälkeen on vain hiljaisuus ja kaikki mihin ihminen on uskonut, saa todellisuutensa näkyväksi. 

Toisaalta synkkää, mutta olen tullut siihen tulokseen, että monen kohdalla myös vääjäämätön lopputulos. Ajatuksia ja rakkauden voimaa sekä merkitystä sai tämä tekstisi korostamaan. Rakkaudesta on niin kovin vaikea luopua ja tulla siihen pisteeseen etteikö toivoa aina olisi, kun on tunteessa, että joku rakastaa aina, senkin jälkeen, kun on hiljaista ja pimeää. Hienon pätkän elämää olet taikonut luettavaksi.

Suuri merkitys runoillasi. Sanoillasi kosketat ja puhuttelet. Kiitos että kirjoitat. Runosi auttavat monia, sinä autat ⁠♡. Voimia