Hänen katsellessa
tuota
hyvin paljon
jo muuttunutta
ja hiljalleen
katoavaa
lapsuuden maisemaa
kuin viimeistä
kertaa
haikealla mielellä
muistellen niitä
lapsuuden leikkejä
ja muistellen
kostuvin silmin
jo pois
menneitä
lapsuuden kavereita
niin se
tuuli hämmensi
hänen mieltä
niin että
hän ymmärsi
sen että
ei se
ole se
hänen heikkous
vaan
se on
se hänen
herkkyys
joka häntä
ohjaa
ja kun
hän aukaisi
sen sydämensä
oven sinulle
sinä kurkistit
siitä
hänen sydämen
oven kynnykseltä
sinne
hänen sydämen
sisään
sitten käännyit
ja lähdit
pois
sanomatta sanaakaan
mutta jos
ne hänen
sanat tavoittaisi
sinun sydämesi
niin sinä
et voisi
olla
ymmärtämättä häntä
©Jukka-Pekka Huttunen
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
miten kipeästi runosi kuvaakaan meidän jokaisen vaikeutta asettua positiivisesti toisen kokemuksiin, kaunista ja kipeää runokerrontaa
Sivut