![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-942-1500743788.jpg?itok=JCB_vCAB "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva")
1.
Ei sinusta ole provokaattoriksi,
Anton!
Aamu on viileä kuin sinun Jumalasi otsa.
Sinä tanssit.
Illan tanssit vanhat jalkasi uuvuksiin.
Isotissinen, leveälanteinen maalaispiika
sai sinut hikoamaan.
Perkele
sinua tanssitti vanhat jalkasi uuvuksiin.
Katso!
Sorglos-Strasse on autio.
Nuo suurenmoiset, iloiset porvarit
ovat menneet taloihinsa.
Ovesi edessä odottavat melankolian vaunut
uupunutta juhlijaa.
Yön patarumpu kumisee raskaasti
ja kuolee.
Muistatko sen kesän?
Uimarannan kostean hiekan?
Uljaan Katedraalin hiekkaan rakensit.
Hiekkaholvin viileässä
soitit pieniä kaislaurkujasi
lapsille, kaltaisillesi,
jotka piirittivät sinut.
Syöksyi hyöky,
huuhtoi rannan,
upotti Katedraalin.
On sinulla arvonimi. Olet sen kai unohtanut,
sinä tolvana.
Avaa vihdoin ikkunasi viileään aamuun.
Vavisten auringon viulut
nousevat yön kangistamille jaloilleen
kuin heräävät karitsat usvasta.
Valon crescendo kaupungin katoilla.
Anton! Käske pasuunoitten
murskata vuori!
Anna mustan linnun lentää
yli pääsi
läpi huoneen
ulos ikkunasta!
2.
Minä, Anton Bruckner, kyläkoulun opettaja
ja sivutoiminen urkuri, en rakasta itseäni
hevosen hännän vertaa.
Nämä sinfoniat annan vihollisten käsiin.
Mikä sinun nyt on, Johannes?
Olenko loukannut sinua?
Käsiinne annan kaikki sinfoniat.
Tehkää niiden kanssa, miten tahdotte.
Onko niillä mitään arvoa?
Katson ulos: myrsky ja kiihko laantunut.
Taivas, avara sininen maneeri
uskollinen ja aisteja kiihottava.
Polku vuorilla: salometsiä, putouksia.
Mystisen Jumalan selän takana
yksinäisyyteni korkeassa
katedraalissa
istahdan urkujen ääreen
ja soitan yksin Jumalalle,
ja Hän, sydämen musiikkia ymmärtävä Jumala,
polkee jalalla tahtia, ja vuori halkeaa laaksoksi.
Tuona kesänä, kun olin vielä lapsi,
olin yksin joen rannalla.
Mustat linnut istuivat jo yöpuussa
siipiä suppuun asetellen.
Hämärän tremolo yön jousistossa.
Olin jo tuolloin koditon.
Mihin minä olisin mennyt?
Äkkiä tuuli virisi;
vireen viuhka aukeni
yli virran rannalta rannalle.
Ja tyyntyi.
Mikä vanha legenda siihen liittyi? se muistutti.
Tonava virtaa yhä leveänä
kuten on aina virrannut,
välinpitämättömänä ja raskaana.
Olin veistänyt kaarnalaivan.
Aina vain se ajautui rantaan takaisin.
ei se tuulelle kelvannut.
Hinaajan vaimea jyskytys alavirrassa.
Joenmutkan takana hinaaja,
Sisyfos nimeltään,
kiskoo tukkilauttaa vastavirtaan,
vastavirtaan.
Olenpa minä uskomaton tollo!
Olen unohtanut arvoni ja virkani.
Voi minua taulapäätä,
olin vallan virkani unohtanut!
Toiseen suuntaan avaan ikkunani:
Ääretön Niedergeschlagenheit -Trasse.
Hitaasti katua etääntyvät pölynharmaat vaunut.
Kavioitten kopina kuulumattomiin.
Arvatenkin Schönbrunnissa juhlitaan.
Etäinen trumpettifanfaari särähtää
vaimeasti ikkunaruudussa.
Gute Nacht!
Gute Nacht!
3.
On kuulas myöhäissyksyn aamu. Anton Bruckner avaa työhuoneensa ikkunan. Aamuvarhainen katu on vielä usvapukeissaan.
Eilisillalla Anton kertoi minulle, ettei ollut nähnyt aikoihin ainuttakaan lintua kaupungissa. Mihinkä ne ovat kaikki lentäneet? Taivaskin on täällä alituiseen pilvessä. Jokohan tänään selkenisi?
Illalla kävin hakemassa hänelle sammalenvihreän pullon viiniä Johann Sebastianin Krouvista. Kun ojensin pullon hänelle, nyökytteli vanha mestari harmaantunutta päätään hajamielisen oloisena ja kysyi kuin itseltään oliko hän pyytänyt ihmisiltä mitään. En vastannut hänen kysymykseensä, ja tuskin hän vastausta minulta odottikaan.
Kerroin kuitenkin, että yleisesti huhutaan, mutta olisiko kuitenkaan totta, kuinka hänen suuresti kunnioittama kollega, mestari, suunnittelee jo temppeliä Narkissokselle, eikä liene salaisuus sekään, että Keisari on luvannut maksaa viulut eli rahvas.
Hän katseli yhä ikkunasta ja hymyili viekkaan näköisenä. Äkkiä hän kääntyi minuun päin ja sanoi jotain siihen tapaan, että sen on totisesti Keisari kansalleen velkaa.
Yllättäen hän kysyi minulta: "Rakastanko minä Keisaria? Rakastaako Keisaria kukaan?"
Muistin silloin: kaikkihan siitä nyt tässä kaupungissa puhuvat, ehkä kohta siitä puhuu jo koko Eurooppa. Keisari on myöntänyt Antonille arvonimen ja kunniamerkin. Pölkkypäitten Ritarikunnan korkein ansioristi, Sisyfoksen arvo ja virka on hänelle ansioista myönnetty.
Anton Bruckner on tuleva täyttämään sen, minkä on tyhjentänyt. Hän tanssittaa kyökkipiiat ja herttuattaret pyörryksiin. Anton-poika tanssii ja soittaa, kuivaa hien kaljustaan, jatkaa raskasta tanssiaan.
Kun tulee laskun maksamisen aika, hän maksaa sen nurisematta, ottaa nyppynukkaisen palttoon naulakosta, asettaa kiiltävän kaljunsa peitoksi mustan, leveälierisen hatun ja sulkee krouvin oven takanaan. Kanta-asiakas lähtee, mutta palaa takaisin varmasti.
Keisarin käskystä järjestetään ilotulitus Kesälinnan puutarhassa. Juhla Antonin kunniaksi. Keisari itse asettaa hänet valtaistuimelle. Siinä hän on, pölkkypäitten hallitsija. Keisari aloittaa suosionosoitukset. Kansa hurraa!
Soihtukulkue on järjestäytynyt linnan pihalle. Siellä ovat soihdut käsissään ne lapset, jotka leikkivät Antonin kanssa rannalla, mutta hämärän uhatessa juoksivat pois. Siellä on Richard Wagner, hänen suuresti palvoma mestari. Ja onhan siellä Gustav Mahler, joka on jo kasvanut isoksi mieheksi. Mutta Johannes Brahms vielä epäilee ja katselee syrjemmältä.
Tuikkiva soihtujono kiemurtelee kaduilla ja kujilla kohti Wienerwaldin kukkuloita. Sadat, tuhannet kädet kohoavat tervehtimään uutta hallitsijaa, jokaisessa kädessä lepattava liekki, kukka.
Savu oikoo sinertävät siivet kaupungin ylle, verhoaa palatsit, kirkot, patsaat ja Tonavan.
Muinaisuuden hämärä legenda kirkastuu. Jousien flageoletti häikäisee sokeat. Vuoren laella roihuaa Pyhän Graalin Linna.
Ade! Ade!
Ei sinusta ole provokaattoriksi,
Anton!
Aamu on viileä kuin sinun Jumalasi otsa.
Sinä tanssit.
Illan tanssit vanhat jalkasi uuvuksiin.
Isotissinen, leveälanteinen maalaispiika
sai sinut hikoamaan.
Perkele
sinua tanssitti vanhat jalkasi uuvuksiin.
Katso!
Sorglos-Strasse on autio.
Nuo suurenmoiset, iloiset porvarit
ovat menneet taloihinsa.
Ovesi edessä odottavat melankolian vaunut
uupunutta juhlijaa.
Yön patarumpu kumisee raskaasti
ja kuolee.
Muistatko sen kesän?
Uimarannan kostean hiekan?
Uljaan Katedraalin hiekkaan rakensit.
Hiekkaholvin viileässä
soitit pieniä kaislaurkujasi
lapsille, kaltaisillesi,
jotka piirittivät sinut.
Syöksyi hyöky,
huuhtoi rannan,
upotti Katedraalin.
On sinulla arvonimi. Olet sen kai unohtanut,
sinä tolvana.
Avaa vihdoin ikkunasi viileään aamuun.
Vavisten auringon viulut
nousevat yön kangistamille jaloilleen
kuin heräävät karitsat usvasta.
Valon crescendo kaupungin katoilla.
Anton! Käske pasuunoitten
murskata vuori!
Anna mustan linnun lentää
yli pääsi
läpi huoneen
ulos ikkunasta!
2.
Minä, Anton Bruckner, kyläkoulun opettaja
ja sivutoiminen urkuri, en rakasta itseäni
hevosen hännän vertaa.
Nämä sinfoniat annan vihollisten käsiin.
Mikä sinun nyt on, Johannes?
Olenko loukannut sinua?
Käsiinne annan kaikki sinfoniat.
Tehkää niiden kanssa, miten tahdotte.
Onko niillä mitään arvoa?
Katson ulos: myrsky ja kiihko laantunut.
Taivas, avara sininen maneeri
uskollinen ja aisteja kiihottava.
Polku vuorilla: salometsiä, putouksia.
Mystisen Jumalan selän takana
yksinäisyyteni korkeassa
katedraalissa
istahdan urkujen ääreen
ja soitan yksin Jumalalle,
ja Hän, sydämen musiikkia ymmärtävä Jumala,
polkee jalalla tahtia, ja vuori halkeaa laaksoksi.
Tuona kesänä, kun olin vielä lapsi,
olin yksin joen rannalla.
Mustat linnut istuivat jo yöpuussa
siipiä suppuun asetellen.
Hämärän tremolo yön jousistossa.
Olin jo tuolloin koditon.
Mihin minä olisin mennyt?
Äkkiä tuuli virisi;
vireen viuhka aukeni
yli virran rannalta rannalle.
Ja tyyntyi.
Mikä vanha legenda siihen liittyi? se muistutti.
Tonava virtaa yhä leveänä
kuten on aina virrannut,
välinpitämättömänä ja raskaana.
Olin veistänyt kaarnalaivan.
Aina vain se ajautui rantaan takaisin.
ei se tuulelle kelvannut.
Hinaajan vaimea jyskytys alavirrassa.
Joenmutkan takana hinaaja,
Sisyfos nimeltään,
kiskoo tukkilauttaa vastavirtaan,
vastavirtaan.
Olenpa minä uskomaton tollo!
Olen unohtanut arvoni ja virkani.
Voi minua taulapäätä,
olin vallan virkani unohtanut!
Toiseen suuntaan avaan ikkunani:
Ääretön Niedergeschlagenheit -Trasse.
Hitaasti katua etääntyvät pölynharmaat vaunut.
Kavioitten kopina kuulumattomiin.
Arvatenkin Schönbrunnissa juhlitaan.
Etäinen trumpettifanfaari särähtää
vaimeasti ikkunaruudussa.
Gute Nacht!
Gute Nacht!
3.
On kuulas myöhäissyksyn aamu. Anton Bruckner avaa työhuoneensa ikkunan. Aamuvarhainen katu on vielä usvapukeissaan.
Eilisillalla Anton kertoi minulle, ettei ollut nähnyt aikoihin ainuttakaan lintua kaupungissa. Mihinkä ne ovat kaikki lentäneet? Taivaskin on täällä alituiseen pilvessä. Jokohan tänään selkenisi?
Illalla kävin hakemassa hänelle sammalenvihreän pullon viiniä Johann Sebastianin Krouvista. Kun ojensin pullon hänelle, nyökytteli vanha mestari harmaantunutta päätään hajamielisen oloisena ja kysyi kuin itseltään oliko hän pyytänyt ihmisiltä mitään. En vastannut hänen kysymykseensä, ja tuskin hän vastausta minulta odottikaan.
Kerroin kuitenkin, että yleisesti huhutaan, mutta olisiko kuitenkaan totta, kuinka hänen suuresti kunnioittama kollega, mestari, suunnittelee jo temppeliä Narkissokselle, eikä liene salaisuus sekään, että Keisari on luvannut maksaa viulut eli rahvas.
Hän katseli yhä ikkunasta ja hymyili viekkaan näköisenä. Äkkiä hän kääntyi minuun päin ja sanoi jotain siihen tapaan, että sen on totisesti Keisari kansalleen velkaa.
Yllättäen hän kysyi minulta: "Rakastanko minä Keisaria? Rakastaako Keisaria kukaan?"
Muistin silloin: kaikkihan siitä nyt tässä kaupungissa puhuvat, ehkä kohta siitä puhuu jo koko Eurooppa. Keisari on myöntänyt Antonille arvonimen ja kunniamerkin. Pölkkypäitten Ritarikunnan korkein ansioristi, Sisyfoksen arvo ja virka on hänelle ansioista myönnetty.
Anton Bruckner on tuleva täyttämään sen, minkä on tyhjentänyt. Hän tanssittaa kyökkipiiat ja herttuattaret pyörryksiin. Anton-poika tanssii ja soittaa, kuivaa hien kaljustaan, jatkaa raskasta tanssiaan.
Kun tulee laskun maksamisen aika, hän maksaa sen nurisematta, ottaa nyppynukkaisen palttoon naulakosta, asettaa kiiltävän kaljunsa peitoksi mustan, leveälierisen hatun ja sulkee krouvin oven takanaan. Kanta-asiakas lähtee, mutta palaa takaisin varmasti.
Keisarin käskystä järjestetään ilotulitus Kesälinnan puutarhassa. Juhla Antonin kunniaksi. Keisari itse asettaa hänet valtaistuimelle. Siinä hän on, pölkkypäitten hallitsija. Keisari aloittaa suosionosoitukset. Kansa hurraa!
Soihtukulkue on järjestäytynyt linnan pihalle. Siellä ovat soihdut käsissään ne lapset, jotka leikkivät Antonin kanssa rannalla, mutta hämärän uhatessa juoksivat pois. Siellä on Richard Wagner, hänen suuresti palvoma mestari. Ja onhan siellä Gustav Mahler, joka on jo kasvanut isoksi mieheksi. Mutta Johannes Brahms vielä epäilee ja katselee syrjemmältä.
Tuikkiva soihtujono kiemurtelee kaduilla ja kujilla kohti Wienerwaldin kukkuloita. Sadat, tuhannet kädet kohoavat tervehtimään uutta hallitsijaa, jokaisessa kädessä lepattava liekki, kukka.
Savu oikoo sinertävät siivet kaupungin ylle, verhoaa palatsit, kirkot, patsaat ja Tonavan.
Muinaisuuden hämärä legenda kirkastuu. Jousien flageoletti häikäisee sokeat. Vuoren laella roihuaa Pyhän Graalin Linna.
Ade! Ade!
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kiinnostuksen herättyä teksti ohjasi lukijan Wikipediaan lisätiedon hankkimiseen.
Sivut