Aika tiivistyy
kävellessäni,
painaessani jalkapohjani
rantatieni värähtelyyn
ilma kihelmöi
kiertoliikkeen siirtäessä
vaihteluitaan
kaikkialla on niin
autiota ja
silti
tyhjyyteni tuijottaa
tätä kauneutta
ääniä, jotka
hapuilevat
sanoja,
jotka veistävät
ääriviivoja,
mutta ovat
kieleni käsityksen
tuolla puolen
jostain kaikki
alkaa ja
loppuu muodostaen
pisteen historiallemme
-
mietin elämää
silmieni takana,
laineita, jotka
sekoittavat menneen
hetkeen sulautuva
pinta, joka
kantaa veneeni
antaa päivien ja
yön välkkyä
peilaten taivaan
mielikuvitukseni rajat
tuntuu, että tunnen
kaikki näkyvät
tähdetkin
aivan kuin olisin syntynyt
niiden kanssa
niin kauniisti
ne levittävät valonsa
veljeytensä merkiksi
-
en ollut nukkunut
silmän räpäystäkään,
mutta silti mieleni
on kirkas kuin
auringon nouseva
aamu
katsoin silmiisi,
sellaiseen hetkeen,
joka saa tiedostamaan
oman läsnäoloni tiiveyden
kuin tuo tallaamani
tien kivi
olisi hioutunut timantiksi
loistaessaan aurinkonsa
langattoman varjonsa,
jotta näkisin kaiken
vahvistaisin uskoni
muistojeni pitkässä ketjussa,
jotta se valon aalto
olisi kotini
ristini valo,
joka yhdistää
elämän ja
jotenkin
tunnen tässä hetkessä,
miten se sama aalto
yhdistää tarinoita
meidän olemassaolomme
maailmankaikkeuden,
jonka yhteydessä
anteeksianto ja rakkaus
tuntuvat todellisuudelta
ilman, että se tuntuu
pelkältä vastapalvelulta
vaan ilmaisee itsensä
sovittaen tätä
kaikkea ylleen ja
tuntee miten hyvin kaikki istuu
sieluihimme
sulautuen maisemaan,
henkemme kahinaan
ääneen, jonka soittamatta kuulemme
ja tunnistamme omaksemme
-
kenen ehdoilla elämä kääntää sivunsa
mikään ei tule itsestään
mikään ei tulvien vyörynä
vaan pienistä hetkistä värinää
miten se ylittää ja muovaa ihmisen
uskoen elämänsä käsiimme,
persoonallisen voiman väistämättömyyden
vetää puoleensa kuin magneetti
kaikki sieluissamme
työtä tekevät minuutemme,
hengittävän kehomme ytimen
muodostaa selkeä
aikajärjestys, jonka me ymmärrämme
-
miten hyvältä
tuntuu pitää lämmintä kättä kädessään,
siinä elävää luottamusta
tuntea kuinka veremme
ovat millien päässä toisistaan
ihon etäisyydellä rakkaudesta
ja miten suunnattomasti nautin tästä värähtelystä välillämme
sellaisia alkuja joihin ei koskaan toivo loppua olevankaan
kävellessäni,
painaessani jalkapohjani
rantatieni värähtelyyn
ilma kihelmöi
kiertoliikkeen siirtäessä
vaihteluitaan
kaikkialla on niin
autiota ja
silti
tyhjyyteni tuijottaa
tätä kauneutta
ääniä, jotka
hapuilevat
sanoja,
jotka veistävät
ääriviivoja,
mutta ovat
kieleni käsityksen
tuolla puolen
jostain kaikki
alkaa ja
loppuu muodostaen
pisteen historiallemme
-
mietin elämää
silmieni takana,
laineita, jotka
sekoittavat menneen
hetkeen sulautuva
pinta, joka
kantaa veneeni
antaa päivien ja
yön välkkyä
peilaten taivaan
mielikuvitukseni rajat
tuntuu, että tunnen
kaikki näkyvät
tähdetkin
aivan kuin olisin syntynyt
niiden kanssa
niin kauniisti
ne levittävät valonsa
veljeytensä merkiksi
-
en ollut nukkunut
silmän räpäystäkään,
mutta silti mieleni
on kirkas kuin
auringon nouseva
aamu
katsoin silmiisi,
sellaiseen hetkeen,
joka saa tiedostamaan
oman läsnäoloni tiiveyden
kuin tuo tallaamani
tien kivi
olisi hioutunut timantiksi
loistaessaan aurinkonsa
langattoman varjonsa,
jotta näkisin kaiken
vahvistaisin uskoni
muistojeni pitkässä ketjussa,
jotta se valon aalto
olisi kotini
ristini valo,
joka yhdistää
elämän ja
jotenkin
tunnen tässä hetkessä,
miten se sama aalto
yhdistää tarinoita
meidän olemassaolomme
maailmankaikkeuden,
jonka yhteydessä
anteeksianto ja rakkaus
tuntuvat todellisuudelta
ilman, että se tuntuu
pelkältä vastapalvelulta
vaan ilmaisee itsensä
sovittaen tätä
kaikkea ylleen ja
tuntee miten hyvin kaikki istuu
sieluihimme
sulautuen maisemaan,
henkemme kahinaan
ääneen, jonka soittamatta kuulemme
ja tunnistamme omaksemme
-
kenen ehdoilla elämä kääntää sivunsa
mikään ei tule itsestään
mikään ei tulvien vyörynä
vaan pienistä hetkistä värinää
miten se ylittää ja muovaa ihmisen
uskoen elämänsä käsiimme,
persoonallisen voiman väistämättömyyden
vetää puoleensa kuin magneetti
kaikki sieluissamme
työtä tekevät minuutemme,
hengittävän kehomme ytimen
muodostaa selkeä
aikajärjestys, jonka me ymmärrämme
-
miten hyvältä
tuntuu pitää lämmintä kättä kädessään,
siinä elävää luottamusta
tuntea kuinka veremme
ovat millien päässä toisistaan
ihon etäisyydellä rakkaudesta
ja miten suunnattomasti nautin tästä värähtelystä välillämme
sellaisia alkuja joihin ei koskaan toivo loppua olevankaan
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=SO_JzsHy21s
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Miten sitä muistaakaan tietyt biisit, jotka ovat soineet silloin, kun on elänyt elämän ikimuistoisia hetkiä, ne biisit eivät unohdu koskaan.
Missä vain kun kuulen vaikkapa ladyn, voin muistaa tummat yöt ja kohisevat aallot, punaisen mekkoni..
Kauniita hetkiä muistelet, rakkauden hetkiä unohtumattomia. Rakastunut ei tarvitse unta, hänelle riittää rakastetun läheisyys, se kun saa katsoa silmiin ja koskettaa toista..
Sivut