Välinpitämättömyys ei
koskaan toivo mitään
nälkä taas
yrittää saavuttaa
tunteen painotuksia
ja vaikutuksia
jumittaa aivot
harvasanaisuuteen
kuuntelemaan
äännähdyksiä,
lauseiden kaikuja
rattaat pyörivät
ja rahisivat
yhteen sointuvien
värien loistokkuudessa
ajatus kypsytteli
itseään ja
haki syvyyttä
ennen riisuuntumistaan
olisiko
rakkautta sittenkin
olemassa
edes hiekanjyväsen
edestä hiertämään
kengässä
haluamaan sitä,
karkailevia ajatuksia
eikä pelkästään
minihametta ja sitä
ympäröivää helmaa
vilahtavia pikkupöksyjä
kuin metsän marjat
poimittavaksi
suojaamattomana
pehmeässä kuoressaan,
antautuessaan
syötävyyteen
miksi kaikki hyvä
maistuu aina
niin hyvältä
antaa ihon
pingottaa ja
silottaa tien
kohti aurinkoa
jäykkään sänkeen,
jonka leuka oli
jättänyt
miehisyytensä merkiksi
oliko se
pelin henki ja
elämä
kiintymyksen
osoittaessa
viehättävyytensä
voisiko se
intohimo
hukuttamisen
sijaan
myös pelastaa
haluhan viihtyy
hetkessä,
räjäyttää tajunnan
rakkauden taas
sanotaan
olevan ikuista
miten sen
uskollisuuden
ja kumppanuuden
saisi puettua
eroottisuuteen ja
haluun
elämän ketjuun
alkuja ja
loppuja
olemaan
epävarmuutta
suurempi voima
miksi se
kahle
tuntuu aina
sitovan sielun
en haluaisi
kuolettaa tunteitani
sen hetkellisen
nautinnon alttarilla
kuinka aika
tuntuu yhdistävän
ja samalla tappaa
odotuksen
jokaisen kauniin
ystävyyden,
jolloin niiden kuolemat
ilmoitetaan eroilmoituksina
kirkon julistaessa
pannojaan
miksi pitää
lupautua
iäksi
eikö pari
kuukauttakin
voi olla
alku
ja kuka
haluaa kymmeniä
risoja elämiä,
kun voisi
tukeutua yhteen ehjään
~~~~~~~~~~
kuulen aallon
kohinan,
suuria lupauksia
turhia toiveita
ja pudotus on
aina yhtä
syvältä
ja silti vaikka
kuinka olisin
matkoillani
törmään
uudessa elämässäni
menneen
sumuun
samaan
sommitelmaan,
jossa se huoneessa
kuuluva tuuli
on laantunut
kuinka se
lämmin läheisyys
polttaa jäätyneen
hangen
ne haavojen
karuimmat pistot
ja tuo mieleen
sen siteen
loistokkuuden
tähtisateen
nälkäisen
levottomuuden,
joka on taas
tyydyttämättä
ja se
muistaa
mitä se
tarkoittaa
kuinka se
helle nousee
pitkin sääriä
usvan
sinertävinä
aaltoina,
yön pyyhkiytyessä
aamuun
muistojen tajuntaan
olisiko aistien
harha sittenkin
toiveita ja realismia
ja kun kaipuu
jää päälle,
voiko sitä kukaan vastustaa
miettiä uusia kasvoja
kun toivoo
vastakaikua
luhistuneen
hiekkalinnansa
kuningattarelta
kuinka se
rohkean ja
kauniin seksin
illuusio
on käsin kosketeltavissa
kuumottaa selkää
ja jokaista
solua
jonka ihminen
päällään kantaa
kuinka se
lävistää ja
upottaa
haaveillen siitä
klassisesta
parisuhteesta,
jossa arki
on osa juhlaa
suudelman ollessa
pitkä ja
täynnä kaipuuta
kuinka siinä
kuvassa oli
kaikki kohdallaan
kuinka kaikki
tuntui aidolta,
ainoastaan
huulet eivät saaneet
pehmeää vastakaikua
pystyneet tuntemaan
yhteistä tajunnan
tasoa,
koska valokuva näytti
hymyilevän, mutta
tuntui vain unelta
ohikiitävän hetken
ja
välimatkaa uhmaten
kurotus
sormenpäästä
sormenpäähän
intiimillä eleellä,
joka
herättää ja
vastaa kosketukseen
kuinka se
kova kallio
tuntuikaan ihanalta
tässä hajoavan maailman
pehmeydessä
kokonaisuuden
ollessa
kehoa, järkeä
ja sydämiä
laskeutumisen
valaistessa
loisteliaan yön
tienoon
nostaen pintaan
ajatuksia
~~~~~~~~
onko meillä
aikaa
onko meillä
mahdollisuutta
olla lämmin
ja
elävä
ihminen
onnellisuuden polun
paljasjalkainen
rajaton
määrittelemätön ja
loputon
tekemään sydämessään
valinnat
vapaana tahtonaan
yöttömän yön
epätäydellisyys, joka
loisi kyvyn pukea
sanoiksi
todellisuus sellaisena
kuin se on
jokainenhan pystyy
koskettamaan
kerran tai
kaksi,
mutta se
joka koskettaa
sieluun asti
sille annetaan
rakastavaisen ruumiit,
henkeä ja
unta
minä sinua
vapisevia pintoja,
joista
syntyy täydellisyys
pala valon
arkaa sielua
ja se
lintu ei koskaan
lopeta laulamasta
paluustaan
rakkaudesta
ja minä odotan
mitä ikinä siihen
sykkivään lihaan
pullantuoksuiseen
aamuun ja
sydämen oikealle puolelle
laskeutuvaan
rakkauteen kuuluukaan
Selite:
Tänään näin ja huomenna jotain muuta........... https://www.youtube.com/watch?v=rguhxKEBlr4
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aistillinen, kaunis, ihastuttava runo.
Sitä kipua,
mitä itsensä asettaminen alttiiksi
rakastumaan
ja sitä pelkoa,
päättyykö kuitenkin
kaikki kaunis aikanaan,
eikä tehtyä,
enää tekemättömäksi saa
koskaan
kuitenkaan
ei tulevaa tiedä
jos itsensä
alttiiksi asettaa,
pettymäänkin
antaa taas
palan sydämestään
saa kokea kaunista
vaikka vain hetken
ehkä koko elämän
Kannattaako se sittenkin?
Pidin todella tästä runosta! Kiitos siitä!
Harmi, kun sitä ei oikein jaksa kunnolla paneutua pitkiin testeihin.
Taidan olla hieman liian pinnallinen ihminen.
Sivut