Sisälläni syntyy
uusi kynttilä
jokaiseen aamuun
kaikkialta tulvii
mystistä valoa,
joka ei valaise
mitään ympärillään
keho sädehtii
kultaisine auroineen
loistaen tähtitaivaan
kirkkaana
sinne minne
valaistunut sielu
aika ajoin tulee
ravitsemaan itseään
toivolla
rakkaus oli aina
ennen ollut myös
herkkää pelkoa,
verho jonka
läpi kykenee
erottamaan
lähes kaiken
mutta värit olivat
muuttuneet
värisokeudeksi
rakkauden sateenkaari
ei enää
tunnistanut tunteen
hempeää punaista
kylmä vaaleansininen
oli eksynyt kuten
huulet olivat pelänneet
pakkasen pimeyttä
häpeää tuntien
maailmani ei enää
kaivannut selitystä,
se oli eksynyt
miehen ja matkalaukun
tavoin oman
sisimpäni historiaan
hyöty jonka tunnen
kuinka se
tuokin ihanan
tunteen ihmiseen
olla hetken
kaunis keväinen
kukka, joka
kukkii vain syksyisin
tuoda tunne
tuntemattomaan maailmaan,
vailla aikaa, tilaa ja
rajoja
sillä halutuksi tulemisen
tunteella sytytin sen
sisäisen kynttiläni ja vaikka
sen liekki kestäisi vain
yhden iltapäivän
tai yhden pienen
silmän räpäyksen,
olin saanut
kaiken sen
minkä maailma
oli pitänyt
sisällään
taistelut, ilonhetket, vaikeudet ja unelmat
saaden tunteelle
muodon,
ihmisen käsityksen
olla mies, kumppani
ennen kaikkea kuuntelija ja rakastaja
ja se liekki oli
merkkinä uudistamisen
luovasta voimasta,
epäillä hetken ja
jatkaa matkaa
halua olla
menettämättä
otetta elämästä,
sitä valoa joka valaisee
antaen varjojen varjostaa
valaa uskoa
tuleviin aurinkoisiin päiviin,
siihen lämpöön ja
kuumuuteen, jolloin
tekee mieli riisuutua
olla taas ihmiskehossa,
geeneissä, jotka
olivat taistelleet
miljoonia vuosia
selviytyäkseen
asumalla meressä,
puissa ja
liikkuen neljällä jalalla
tuntien nyt suurta
ylpeyttä olla ihminen
tuntea se
alaston
vapauden tunne, joissa
salaisuudet, tunteet ja
tuoksut verhoilevat
kaiken päästä
varpaisiin
tuntea se
mahtava, salaperäinen ja
pyhä voiman
läsnäolo, jota
yksikään ihminen
ei uskalla uhmata
odottaen uuden
aamun sytyttämää
kynttilää
liekkiä, joka sulattaa,
sade joka lyö ikkunaan
nukkuvan lapsen rauhaan
maagiseen hetkeen, jolloin
aallot lyövät kallioon
ja näyttävät kauneimmat
maan päälliset hetkensä
mutta me voimme
katsella ja rakastaa,
sytyttää sen sisäisen liekin
loppuelämämme jokaisena
uutena aamuna
aina sinne viimeiseen auringonlaskuun kuten jokaisen aikansa lapsi vain voi
uusi kynttilä
jokaiseen aamuun
kaikkialta tulvii
mystistä valoa,
joka ei valaise
mitään ympärillään
keho sädehtii
kultaisine auroineen
loistaen tähtitaivaan
kirkkaana
sinne minne
valaistunut sielu
aika ajoin tulee
ravitsemaan itseään
toivolla
rakkaus oli aina
ennen ollut myös
herkkää pelkoa,
verho jonka
läpi kykenee
erottamaan
lähes kaiken
mutta värit olivat
muuttuneet
värisokeudeksi
rakkauden sateenkaari
ei enää
tunnistanut tunteen
hempeää punaista
kylmä vaaleansininen
oli eksynyt kuten
huulet olivat pelänneet
pakkasen pimeyttä
häpeää tuntien
maailmani ei enää
kaivannut selitystä,
se oli eksynyt
miehen ja matkalaukun
tavoin oman
sisimpäni historiaan
hyöty jonka tunnen
kuinka se
tuokin ihanan
tunteen ihmiseen
olla hetken
kaunis keväinen
kukka, joka
kukkii vain syksyisin
tuoda tunne
tuntemattomaan maailmaan,
vailla aikaa, tilaa ja
rajoja
sillä halutuksi tulemisen
tunteella sytytin sen
sisäisen kynttiläni ja vaikka
sen liekki kestäisi vain
yhden iltapäivän
tai yhden pienen
silmän räpäyksen,
olin saanut
kaiken sen
minkä maailma
oli pitänyt
sisällään
taistelut, ilonhetket, vaikeudet ja unelmat
saaden tunteelle
muodon,
ihmisen käsityksen
olla mies, kumppani
ennen kaikkea kuuntelija ja rakastaja
ja se liekki oli
merkkinä uudistamisen
luovasta voimasta,
epäillä hetken ja
jatkaa matkaa
halua olla
menettämättä
otetta elämästä,
sitä valoa joka valaisee
antaen varjojen varjostaa
valaa uskoa
tuleviin aurinkoisiin päiviin,
siihen lämpöön ja
kuumuuteen, jolloin
tekee mieli riisuutua
olla taas ihmiskehossa,
geeneissä, jotka
olivat taistelleet
miljoonia vuosia
selviytyäkseen
asumalla meressä,
puissa ja
liikkuen neljällä jalalla
tuntien nyt suurta
ylpeyttä olla ihminen
tuntea se
alaston
vapauden tunne, joissa
salaisuudet, tunteet ja
tuoksut verhoilevat
kaiken päästä
varpaisiin
tuntea se
mahtava, salaperäinen ja
pyhä voiman
läsnäolo, jota
yksikään ihminen
ei uskalla uhmata
odottaen uuden
aamun sytyttämää
kynttilää
liekkiä, joka sulattaa,
sade joka lyö ikkunaan
nukkuvan lapsen rauhaan
maagiseen hetkeen, jolloin
aallot lyövät kallioon
ja näyttävät kauneimmat
maan päälliset hetkensä
mutta me voimme
katsella ja rakastaa,
sytyttää sen sisäisen liekin
loppuelämämme jokaisena
uutena aamuna
aina sinne viimeiseen auringonlaskuun kuten jokaisen aikansa lapsi vain voi
Selite:
"Ne liehuvat, ne riehuvat, ne soutelee ja soi,
ne heijailee kuin enkelit tai aallot ailakoi."
https://www.youtube.com/watch?v=DAlk_IffC1g
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut