Aamulla
herkkyys lienee
kauimpana
raikkaudesta,
uuden vireyden
tuomasta
kovaäänisyydestä
kuinka se
julkeaa
tuoda riitasointunsa
ja tunnustaa
ettemme tänäänkään
rakasta toisiamme
aamuhermojeni
värähtely ei
vastaa aamun
toivomaa
kliimaksia
siinä se
vaan tauottomana
hiljalleen
noruu
tiimalasin aika
tehden
katoavaisuudesta
käsitteen,
johon en ajatellut
nyt paneutua
minuahan
kiinnostavat
enemmänkin
kuinka kauneus,
ilo ja nautinnollisuus
edellyttävät toisiaan
onnellisuuden kyky
häilyä ja
muuttaa suuntaa
pyöriä suloisen
kiihtymyksen
väristyksinä
läpi ruumiin
sitä samaa
luonnollisuutta
johon lapsen
katseen liekehtivä
kaipaus katoaa,
jotta kukaan ei sitä
löytäisi
minähän rakastan
päivän paistetta
rakastan luontoa
ja olisin
melko helposti
valmis hajottamaan
suurella vaivalla
rakentamani
järjen ja
rahan temppelit
jotta saisin
ykseyden
kaikessa
moninaisuudessaan
tai
armon jokaiseen
tekemääni syntiin
jokaiseen lootukseen,
jonka olen
avannut ja
nautinnonhalussani
taittanut
jotta moraalisuuteni
järkevyys
hetkeksi unohtaisi
lopettaisi vaatimasta
jotain mitä
kukaan muukaan
ei vaadi minua
täyttämään
eihän kukaan
halua väkivaltaa
itselleen ja
elämälleen
näytelmää
pelkällä ajattelulla
mutta kun
kerran haluaisin
maalata taivaan
soittaa sonaattini
uudestisyntymisen
muottiin
kirjoittaa kirjeeni
ilman selittelyä
kärsimyksiini
kuonaa
minähän olen
selkeys ja
lohtu
ilo ja viattomuus
halutessani
löytää hellää
kotoisaa tunnetta
herran jestas
sentään
täytyyhän
ihmisessä
olla
mielikuvitus
kyky rakastaa
oikein
kyky ymmärtää,
että
kitsaus rakkaudessa
tekee kylmän
kiduttajan
ja liiallisuus
taas
alemmuudentunteen
rakkaudessaan
hirttäytyä
lämmittämäänsä
helvettiin
miksi yleensä
tunnen rakkautta
ei sitä voi
laskea eikä
yhtälöistää
ihmettä
moneskos ihme se
nyt onkaan
jos kiihottumisten
määrällä lasketaan
tai kuinka
havittelin sitä
antautumisen
kaavaa
ei niihin
perhoset
lennä
ylimielisyys ja
väsymys vaan
käyvät
kusemassa muroihin
ja
tanssivat elämän
sirpaleiksi
ja minä
kun olen
yrittänyt unohtaa
ajan
unohtaa
tilan ja
tietoisuuden
astua
painovoimattomuuteen
kellua ja
nähdä jeesuksen
kulkevan teitään
nähdä mitä
rakastakaa toisanne
tarkoittaa
hienotunteisuuden
piilottaessa
naamioitua vihaa
kuinka hymyillessä
ostaa palan taivasta
laittaa sen
likaisten
katseiden kohteeksi
mitä luulet
miten käy
syntyykö hauraasta
sulosta kukkia
vai
tekeekö
jatkuva kastelu
käärmeen,
joka juovii,
ja säilyttää
hehkeytensä
onko aistimme
todellisuudessa
mitä ovat
nämä seokset
mustaa ja
valkeaa
suloinen valkea
ilahduttaa sielua
ja saa meidät
tuntemaan onnea
tuntematon tahtoo
ulos,
tahtoo tietoisuuteen
en minä
valkeaa halua
koetinkiviä kaipaa
minä haluan
läsnäoloa
rakkauden
loiston
läpäisevyyttä,
etteivät
aistini
vaan olisi menettäneet
kykyään ajatella
muistaa miltä
tuntuu,
vaikkei tunnu
miltään
nautin elämän askeleista
katson itseäni
alaspäin noustessani
korkeuksiin
nauran sidonnaisuuksilleni
hymähtelen kaiken
pikkuseikkojen
pienuutta
mutta perkele
joku on
astunut
varpailleni vuosia
ja ne ovat
puutuneet
rakoilla
pieni sielun
liikahdus
on ollut millisekunnin
puristuksessa
ja heti se
huutaa
vapahtajaa
kuulisi sävelen
veljen
sisaren
mutta se
on mahdotonta
pelkkää sukkeluutta
ja vakavuutta,
mutta ei
yhtään ymmärtäjää
kaikki vastakohtaisuudet
näkyvät
eri valossa
maailma vastaan
minun sieluni
ja kuka jää eloon
minun ja sinun
napasi,
miten ne liitetään
miten niistä
tehdään arvoja
joille pitää
uhrata tai
vaarantaa elämänsä,
jotta tietää
kannattaako
tätä jousta jännittää
vai antaako
hiekan valua
loppuun
minun täytyy
olla onnellinen,
olenhan pelastunut
mutta en tiedä
hänestä mitään
pelkkiä kuvia,
omaksuttuja asioita
valtava kappale
uutta elämää ja
en tiedä
siitäkään mitään
pelkkiä viettien ja
suhteiden
kimppuja,
joissa
rinta vilahtaa
milloin mistäkin
alkueläimen
eroosiosta
syntynyt erektio
nuolee
värinsä ja
valovoimansa
ymmärtämättä
mitään
kohtauksen
merkityksellisyydestä
näyttämönä
me ihmiset
sänky,
hetekka
siitä syntyvä äiti
syvä luonnollisuus,
lämpö,
joka kantaa
kohtunsa
kehtoon
ruokkii ja
hoivaa
jotta saisimme
edes
hitusen kunnioitusta
arvokkuutta tai
ihailua
ja sitten saapuu
se maailman salaperäisyys
puoliksi ihastusta
puoliksi pelkoa
väristää
siinä se seisoo
ja vaikken tiennyt
häntä
vielä
rakastavani
seuraan ja
pyydän
ettei kauneus
särkisi sydäntäni
minä olen
nähnyt tuon kyyneleen
upean alastoman
kyyneleen
nähnyt mutten
tunnustanut
ja nyt
mieleni on
valmis
en välitä
olenko kaunis
olenko ajatteleva,
punnitsemaan
ajatuksiani
ei kauneutta voi
nähdä
ei ajatuksia
voi mitata
tasapaino on
jo mennyt,
nauttikaa te
keinuva autuus
kaiken kattava
inhimillisyys,
anna mennä
paina niin kuin
viimeistä
päivää,
jotta tulisit
vähenisit tyhjiin
onnestasi,
täysi maljani
minun tuntea
miltä muistisi
tuntuu
kun syöt sanasi
riettain sormin,
suutelet
hullunrohkeaa
ja vain siksi.
että menneitten
vuosien paino
olisi tulevaisuudelle
keveys
ettet katusi
näitä
hetkiä
ettet tekisi soturista
kuolemaantuomittua
vaan valitsisit
elämän,
ihmeen jota
olen odottanut,
jota otettavaksi
odotetaan
ja kuka tietää
mitä elämä antaa
montako viimeistä
kertaa voi
laskea,
voi todellisuuteen mahtua
tunne on
vahva ja se
ei hellitä
olla toisissa
toisilleen
ajattomasti
ja kyllähän minä
ymmärrän
aamujen merkityksen
herkkyys taitaa olla
silloin herkimmillään
eihän rakkaus silloin
etsi rakkaudettomuutta
se vain pitää
naisesta,
pitää siitä
että sitä rakastetaan
jotta se
rakkaus ymmärtäisi
ettei meillä
ole kuin
toisemme
ettei iloa ravisteta
kyyneleillä,
hetken raukeutta
lumisille omenapuille
viha ja rakkaus
on riisuttava,
jotta ne osaisivat
yhtyä
riisu jo
jotta
kukinnot aukeavat
jotta lapsi
ei näyttäisi isältään ja
olisi vanhempiaan
luovempi
niin kuin tämä
rakkaus on syttynyt
liekkiin
ja sen kuumuus
tainottaa sydämensä
toisen maan lehdet
putoavat ja
ei niitä saa
pudonneina takaisin
tämän maan
hiestä minä
kyyneleeni rakennan
ripottelen vaan
ilokseni,
jotta kotini
olisi linnani
olisi vaikka
lasista,
mutta
ylpeydestä
väsymätön,
pelkästä heikkoudesta
jotta tietäisi
ettei turha
ole turhaa
tai särkyvä
rikkomatonta
ja olen onnellinen
voidessani
kertoa siitä
että ymmärrän
ihmistä,
elämää ja
sinua
taiteen luoda kuvia
kaikkeuden elävän
yhteyden olla enemmän
kuin yksittäinen
rakkaus
en tiedä mitä
elämä on,
mutta elämättömyydestä
tiedän kyllä
jotain minäkin
tulkoon siis
tulkoon ymmärrystäkin enemmän
ja tuolla jossainhan se on
jokaisen tulevan aamun sarastuksessa
jotta osaisimme iloita,
jotta me osaisimme olla
hiljaa, kun olemme
toisessa maailmassa,
jonka täytyy olla aina enemmän
ja aina vähemmän
ja aamuunhan on vielä aikaa, kultaseni
ilme elämäsi kasvoilla,
halu ja tahto
jolla ei oikeastaan ole
nimeä
mutta kaikki on siitä tehty
kaikki ja ei mikään,
jotta precious saisi
uuden mahdollisuuden
kutsusi vaan nimeltä
ja tulisi
hellyys, joka
jäi antamatta
kaikki se,
joka on otettava
jotta matka
voisi alkaa,
usko toiseen
saisi merkityksen
ihmeitä me tarvitsemme,
ihmeitä
Winstonin sanoin
“All great things are simple, and many can be expressed in single words: freedom, justice, honor, duty, mercy, hope”
ja rakkautta baby, that’s all it is.
herkkyys lienee
kauimpana
raikkaudesta,
uuden vireyden
tuomasta
kovaäänisyydestä
kuinka se
julkeaa
tuoda riitasointunsa
ja tunnustaa
ettemme tänäänkään
rakasta toisiamme
aamuhermojeni
värähtely ei
vastaa aamun
toivomaa
kliimaksia
siinä se
vaan tauottomana
hiljalleen
noruu
tiimalasin aika
tehden
katoavaisuudesta
käsitteen,
johon en ajatellut
nyt paneutua
minuahan
kiinnostavat
enemmänkin
kuinka kauneus,
ilo ja nautinnollisuus
edellyttävät toisiaan
onnellisuuden kyky
häilyä ja
muuttaa suuntaa
pyöriä suloisen
kiihtymyksen
väristyksinä
läpi ruumiin
sitä samaa
luonnollisuutta
johon lapsen
katseen liekehtivä
kaipaus katoaa,
jotta kukaan ei sitä
löytäisi
minähän rakastan
päivän paistetta
rakastan luontoa
ja olisin
melko helposti
valmis hajottamaan
suurella vaivalla
rakentamani
järjen ja
rahan temppelit
jotta saisin
ykseyden
kaikessa
moninaisuudessaan
tai
armon jokaiseen
tekemääni syntiin
jokaiseen lootukseen,
jonka olen
avannut ja
nautinnonhalussani
taittanut
jotta moraalisuuteni
järkevyys
hetkeksi unohtaisi
lopettaisi vaatimasta
jotain mitä
kukaan muukaan
ei vaadi minua
täyttämään
eihän kukaan
halua väkivaltaa
itselleen ja
elämälleen
näytelmää
pelkällä ajattelulla
mutta kun
kerran haluaisin
maalata taivaan
soittaa sonaattini
uudestisyntymisen
muottiin
kirjoittaa kirjeeni
ilman selittelyä
kärsimyksiini
kuonaa
minähän olen
selkeys ja
lohtu
ilo ja viattomuus
halutessani
löytää hellää
kotoisaa tunnetta
herran jestas
sentään
täytyyhän
ihmisessä
olla
mielikuvitus
kyky rakastaa
oikein
kyky ymmärtää,
että
kitsaus rakkaudessa
tekee kylmän
kiduttajan
ja liiallisuus
taas
alemmuudentunteen
rakkaudessaan
hirttäytyä
lämmittämäänsä
helvettiin
miksi yleensä
tunnen rakkautta
ei sitä voi
laskea eikä
yhtälöistää
ihmettä
moneskos ihme se
nyt onkaan
jos kiihottumisten
määrällä lasketaan
tai kuinka
havittelin sitä
antautumisen
kaavaa
ei niihin
perhoset
lennä
ylimielisyys ja
väsymys vaan
käyvät
kusemassa muroihin
ja
tanssivat elämän
sirpaleiksi
ja minä
kun olen
yrittänyt unohtaa
ajan
unohtaa
tilan ja
tietoisuuden
astua
painovoimattomuuteen
kellua ja
nähdä jeesuksen
kulkevan teitään
nähdä mitä
rakastakaa toisanne
tarkoittaa
hienotunteisuuden
piilottaessa
naamioitua vihaa
kuinka hymyillessä
ostaa palan taivasta
laittaa sen
likaisten
katseiden kohteeksi
mitä luulet
miten käy
syntyykö hauraasta
sulosta kukkia
vai
tekeekö
jatkuva kastelu
käärmeen,
joka juovii,
ja säilyttää
hehkeytensä
onko aistimme
todellisuudessa
mitä ovat
nämä seokset
mustaa ja
valkeaa
suloinen valkea
ilahduttaa sielua
ja saa meidät
tuntemaan onnea
tuntematon tahtoo
ulos,
tahtoo tietoisuuteen
en minä
valkeaa halua
koetinkiviä kaipaa
minä haluan
läsnäoloa
rakkauden
loiston
läpäisevyyttä,
etteivät
aistini
vaan olisi menettäneet
kykyään ajatella
muistaa miltä
tuntuu,
vaikkei tunnu
miltään
nautin elämän askeleista
katson itseäni
alaspäin noustessani
korkeuksiin
nauran sidonnaisuuksilleni
hymähtelen kaiken
pikkuseikkojen
pienuutta
mutta perkele
joku on
astunut
varpailleni vuosia
ja ne ovat
puutuneet
rakoilla
pieni sielun
liikahdus
on ollut millisekunnin
puristuksessa
ja heti se
huutaa
vapahtajaa
kuulisi sävelen
veljen
sisaren
mutta se
on mahdotonta
pelkkää sukkeluutta
ja vakavuutta,
mutta ei
yhtään ymmärtäjää
kaikki vastakohtaisuudet
näkyvät
eri valossa
maailma vastaan
minun sieluni
ja kuka jää eloon
minun ja sinun
napasi,
miten ne liitetään
miten niistä
tehdään arvoja
joille pitää
uhrata tai
vaarantaa elämänsä,
jotta tietää
kannattaako
tätä jousta jännittää
vai antaako
hiekan valua
loppuun
minun täytyy
olla onnellinen,
olenhan pelastunut
mutta en tiedä
hänestä mitään
pelkkiä kuvia,
omaksuttuja asioita
valtava kappale
uutta elämää ja
en tiedä
siitäkään mitään
pelkkiä viettien ja
suhteiden
kimppuja,
joissa
rinta vilahtaa
milloin mistäkin
alkueläimen
eroosiosta
syntynyt erektio
nuolee
värinsä ja
valovoimansa
ymmärtämättä
mitään
kohtauksen
merkityksellisyydestä
näyttämönä
me ihmiset
sänky,
hetekka
siitä syntyvä äiti
syvä luonnollisuus,
lämpö,
joka kantaa
kohtunsa
kehtoon
ruokkii ja
hoivaa
jotta saisimme
edes
hitusen kunnioitusta
arvokkuutta tai
ihailua
ja sitten saapuu
se maailman salaperäisyys
puoliksi ihastusta
puoliksi pelkoa
väristää
siinä se seisoo
ja vaikken tiennyt
häntä
vielä
rakastavani
seuraan ja
pyydän
ettei kauneus
särkisi sydäntäni
minä olen
nähnyt tuon kyyneleen
upean alastoman
kyyneleen
nähnyt mutten
tunnustanut
ja nyt
mieleni on
valmis
en välitä
olenko kaunis
olenko ajatteleva,
punnitsemaan
ajatuksiani
ei kauneutta voi
nähdä
ei ajatuksia
voi mitata
tasapaino on
jo mennyt,
nauttikaa te
keinuva autuus
kaiken kattava
inhimillisyys,
anna mennä
paina niin kuin
viimeistä
päivää,
jotta tulisit
vähenisit tyhjiin
onnestasi,
täysi maljani
minun tuntea
miltä muistisi
tuntuu
kun syöt sanasi
riettain sormin,
suutelet
hullunrohkeaa
ja vain siksi.
että menneitten
vuosien paino
olisi tulevaisuudelle
keveys
ettet katusi
näitä
hetkiä
ettet tekisi soturista
kuolemaantuomittua
vaan valitsisit
elämän,
ihmeen jota
olen odottanut,
jota otettavaksi
odotetaan
ja kuka tietää
mitä elämä antaa
montako viimeistä
kertaa voi
laskea,
voi todellisuuteen mahtua
tunne on
vahva ja se
ei hellitä
olla toisissa
toisilleen
ajattomasti
ja kyllähän minä
ymmärrän
aamujen merkityksen
herkkyys taitaa olla
silloin herkimmillään
eihän rakkaus silloin
etsi rakkaudettomuutta
se vain pitää
naisesta,
pitää siitä
että sitä rakastetaan
jotta se
rakkaus ymmärtäisi
ettei meillä
ole kuin
toisemme
ettei iloa ravisteta
kyyneleillä,
hetken raukeutta
lumisille omenapuille
viha ja rakkaus
on riisuttava,
jotta ne osaisivat
yhtyä
riisu jo
jotta
kukinnot aukeavat
jotta lapsi
ei näyttäisi isältään ja
olisi vanhempiaan
luovempi
niin kuin tämä
rakkaus on syttynyt
liekkiin
ja sen kuumuus
tainottaa sydämensä
toisen maan lehdet
putoavat ja
ei niitä saa
pudonneina takaisin
tämän maan
hiestä minä
kyyneleeni rakennan
ripottelen vaan
ilokseni,
jotta kotini
olisi linnani
olisi vaikka
lasista,
mutta
ylpeydestä
väsymätön,
pelkästä heikkoudesta
jotta tietäisi
ettei turha
ole turhaa
tai särkyvä
rikkomatonta
ja olen onnellinen
voidessani
kertoa siitä
että ymmärrän
ihmistä,
elämää ja
sinua
taiteen luoda kuvia
kaikkeuden elävän
yhteyden olla enemmän
kuin yksittäinen
rakkaus
en tiedä mitä
elämä on,
mutta elämättömyydestä
tiedän kyllä
jotain minäkin
tulkoon siis
tulkoon ymmärrystäkin enemmän
ja tuolla jossainhan se on
jokaisen tulevan aamun sarastuksessa
jotta osaisimme iloita,
jotta me osaisimme olla
hiljaa, kun olemme
toisessa maailmassa,
jonka täytyy olla aina enemmän
ja aina vähemmän
ja aamuunhan on vielä aikaa, kultaseni
ilme elämäsi kasvoilla,
halu ja tahto
jolla ei oikeastaan ole
nimeä
mutta kaikki on siitä tehty
kaikki ja ei mikään,
jotta precious saisi
uuden mahdollisuuden
kutsusi vaan nimeltä
ja tulisi
hellyys, joka
jäi antamatta
kaikki se,
joka on otettava
jotta matka
voisi alkaa,
usko toiseen
saisi merkityksen
ihmeitä me tarvitsemme,
ihmeitä
Winstonin sanoin
“All great things are simple, and many can be expressed in single words: freedom, justice, honor, duty, mercy, hope”
ja rakkautta baby, that’s all it is.
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=xZehJaTiwvk-----
https://www.youtube.com/watch?v=HgTjrh8d0EY----------
Nyt kävi niin, että 500 meni rikki(vapautettuani myös muutaman vanhemman vastarunon). Sitä joskus ajattelee, että maailma tulee valmiiksi tai mikään ei valmistu koskaan. Mutta elämä on muutosta, se vaihtaa puolensa ja yllättää aina hyvässä ja pahassa. Huomaamatta ja salakavalasti, vaikka me monesti kyllä tiedostamme, mutta emme välitä tai halua muuttua. Tai muutumme suuntaan, joka ei vastaa tavoitteitamme. Onnellinen se, joka tiedostaa ja saa haluamansa. Onnella on monta puolta ja koskaan mikään ei tunnu riittävän. jokaisen vuoren takaa nousee uusi vuori, uusi uhka tai turvallisuus. Siksi se elämä on, jotta jokainen voisi saada puolensa tahtoen tai tahtomattaan. Suut kaunista hymyä täynnä ja onnellisuuden, jonka jokainen värittää jokaiseen aamuun. Elämä on pallo, se vyöryy ja jokainen rakastaa, jättää jälkensä. Minun maailmani on rakkauden täyttämä ja onnellinen. Se taistelee joka päivä uppoamista vastaan, mutta se on kiitollinen kaikesta. Sitä se elämä on. Mieleen sama maku kuin suuhun ja kaikki maistuu hyvälle. Kaikki on jees, kunnes kaadumme ja silloin täytyy miettiä mitä makua haluaa jatkaa, Mitä se elämä meille on.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis, tunteellinenkin runo, hieno.
ps. Mulla 500 on mennyt rikki vuosia sitten...mä viikonloppuna taas kerran poistelin ison kasan runojani, mulla kun olisi niitä jo monta tuhatta täällä, jos niin paljoa voisi vaan olla - eikä kukaan sellaisia viitti ees lukea :D
Herkän kaunista,pidän.
Sivut