Pitäisikö olla
kaksi erillistä
elämää,
kumpikin eri
maailmaa varten
liikkua sarjakuvan
ilmakuplassa repliikkinä
ja puristua tiiviiksi
rakkaussuhteeksi
sitä voisi silittää
kämmenselällä
ympäriinsä
päivän valon
sulautuessa yhteisiin
iltoihin
niissä hämyisissä
sataa tihruttaa ja
pilvet peittävät
taivaan
savuisen vanun
laskeutuessa kohti
taivaanrantaa
painottomassa on
helppo rakastaa
laajaa selkeää
näköalaa, joka
on levittäytynyt
luottamukseen ja
saanut rajat
rajat, jotka
kukkivat ja saavat
kireäksi pingottuneen
tunteen unohtamaan
kuinka nopeasti
päivät valuvat ohi
korkeasta kuplasta
on helppo nähdä
alapuolisia kasvoja,
joista paistaa kipu,
epäilystä täynnä
olevat silmät
ne muistuttavat
kissan yhdeksästä
elämästä, siitä
kuinka kauan
salaisuudet säilyvät
puhkaisematta palloa
kaksi erillistä
olemassaoloa,
minun elämäni hänessä
ja hänen minussa
olemalla se näkösälle
jätetty lappu, jota
ei ollut tarkoitus lukea
tuntua kuin
sisustus olisi
sielun ilmoitustaululle
ripustettu
asuttu huone,
jonka avaimen
reiästä näkyy
kolmaskin ulottuvuus
miksi tämä
hohde kiusaa
minua leikkiä
laskien,
kaksi yhtäaikaista säveltä,
korkea ja matala
upottaen ajatukseni
kauniin vartalon
väreilevään hyrinään
iltataivaan taakse
saa askeleeni
vaeltamaan tyhjissä
arvauksissa ja
palaen loppuun
jokaisella kierroksella,
muistamatta
niistä mitään
päivän taas
nostaessaan päätään
silti tuntuu että
olisin voinut luoda
menneisyyden uudestaan,
niitä painostavia
sykähdyksiä
luoden tunteen
jokaisen väärän
käänteen olevissa
oikaistavissa
kaikki oli niin
epäselvää,
pelkkä kynttilänliekki,
joka tuntuu kajollaan
vääristävän kaikki
kuvat, joita olen
muistini albumista
tulostanut
sen albumin,
jonka takana
on pelkkä
musta yö
sade, joka
ei roiski pisaroitaan,
vapisuta käsiä vaan
kohottaa maljan
pakenevan rakkauden
hengelle
olinhan minä
silloin rakastunut,
korviani myöden
kahlasin syviä
vesiä koskettaen
parhaita
parhaita puolia,
joita naisen vartalo
vakaudessaan tarjoaa
ollen kangastuksissaan
ihanaa juoksuhiekkaa
hiljaisuus,
josta selviää
sulkemalla silmät,
kauniin keveä
tunnelman virheettömyyden
eräänlainen kuolema
ja katoaminen,
onnellisen miehen
vilu ja nälkä
käsittämättömän
tunnepitoisia sanoja,
lähes yöttömän
yön tuoma viimeinen
pilkahdus siitä
ensimmäisestä maailmasta
hyväilyjen mieleen
palannut ajattomuus,
joka oli pukeutunut
parhaisiinsa
ollen ilot,
surut ja rakastajatar,
jonka vannomaton
uskollisuus ikävissään
jätti luomatta
Sinä olet
kaksi erillistä
elämää,
kumpikin eri
maailmaa varten
liikkua sarjakuvan
ilmakuplassa repliikkinä
ja puristua tiiviiksi
rakkaussuhteeksi
sitä voisi silittää
kämmenselällä
ympäriinsä
päivän valon
sulautuessa yhteisiin
iltoihin
niissä hämyisissä
sataa tihruttaa ja
pilvet peittävät
taivaan
savuisen vanun
laskeutuessa kohti
taivaanrantaa
painottomassa on
helppo rakastaa
laajaa selkeää
näköalaa, joka
on levittäytynyt
luottamukseen ja
saanut rajat
rajat, jotka
kukkivat ja saavat
kireäksi pingottuneen
tunteen unohtamaan
kuinka nopeasti
päivät valuvat ohi
korkeasta kuplasta
on helppo nähdä
alapuolisia kasvoja,
joista paistaa kipu,
epäilystä täynnä
olevat silmät
ne muistuttavat
kissan yhdeksästä
elämästä, siitä
kuinka kauan
salaisuudet säilyvät
puhkaisematta palloa
kaksi erillistä
olemassaoloa,
minun elämäni hänessä
ja hänen minussa
olemalla se näkösälle
jätetty lappu, jota
ei ollut tarkoitus lukea
tuntua kuin
sisustus olisi
sielun ilmoitustaululle
ripustettu
asuttu huone,
jonka avaimen
reiästä näkyy
kolmaskin ulottuvuus
miksi tämä
hohde kiusaa
minua leikkiä
laskien,
kaksi yhtäaikaista säveltä,
korkea ja matala
upottaen ajatukseni
kauniin vartalon
väreilevään hyrinään
iltataivaan taakse
saa askeleeni
vaeltamaan tyhjissä
arvauksissa ja
palaen loppuun
jokaisella kierroksella,
muistamatta
niistä mitään
päivän taas
nostaessaan päätään
silti tuntuu että
olisin voinut luoda
menneisyyden uudestaan,
niitä painostavia
sykähdyksiä
luoden tunteen
jokaisen väärän
käänteen olevissa
oikaistavissa
kaikki oli niin
epäselvää,
pelkkä kynttilänliekki,
joka tuntuu kajollaan
vääristävän kaikki
kuvat, joita olen
muistini albumista
tulostanut
sen albumin,
jonka takana
on pelkkä
musta yö
sade, joka
ei roiski pisaroitaan,
vapisuta käsiä vaan
kohottaa maljan
pakenevan rakkauden
hengelle
olinhan minä
silloin rakastunut,
korviani myöden
kahlasin syviä
vesiä koskettaen
parhaita
parhaita puolia,
joita naisen vartalo
vakaudessaan tarjoaa
ollen kangastuksissaan
ihanaa juoksuhiekkaa
hiljaisuus,
josta selviää
sulkemalla silmät,
kauniin keveä
tunnelman virheettömyyden
eräänlainen kuolema
ja katoaminen,
onnellisen miehen
vilu ja nälkä
käsittämättömän
tunnepitoisia sanoja,
lähes yöttömän
yön tuoma viimeinen
pilkahdus siitä
ensimmäisestä maailmasta
hyväilyjen mieleen
palannut ajattomuus,
joka oli pukeutunut
parhaisiinsa
ollen ilot,
surut ja rakastajatar,
jonka vannomaton
uskollisuus ikävissään
jätti luomatta
Sinä olet
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut