Ylitän siltaa,
pysähdyn.
Alla virtaa kirkas puro.
Korvissani vain puron solinaa.
Tai ei sittenkään.
Kuulen luutun näppäilyä jostain.
Se kuuluu alkulähteeltä,
jostain renesanssihovin puistosta,
ehkä,
surumielinen melodia
etsii lohduttajaa,
kohdetta rakkaudelle,
intohimoa ja melankoliaa.
John Dowlandin elämä,
tuntematon.
Sävelet kertovat
juuri siitä elämästä.
Intohimoa ja melankoliaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut