Junia pysähtyy joka laiturille.
Kuulen kuulutuksia
katselen ihmisiä.
Joillekin on iso joukko vastassa
joillekin vain se yksi erityinen.
Jotkut saapuvat asemalle ilman seuraa
ja siten jatkavatkin matkaansa.
Sitten on niitä
jotka kulkevat isossa joukossa
tai vain muutaman
ehkä vain yhden
kanssa.
Ja niitä
jotka kulkevat yksin.
Selässään rinkka
kädessään salkku.
Vain vähän tavaraa
ja koko elämä
mukanaan.
Istun ja katson
kun he kulkevat.
Osa hymyilee
osa itkee.
On pelokkaita
on toiveikkaita.
On määrätietoisia
ja toivonsa menettäneitä.
Kaikki matkalla
jonnekin.
Minä istun asemalla.
Enkä tiedä
onko se edes minun paikkani olla.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Meitä on niin moneen junaan, - ja monet jäävät jo asemalle.
mainio tämä. loppu yllättää, mutta kruunaa runon.
Joskus käy niin, että huomaakin olevansa asemalla eikä junassa. Miettien miksi yleensä meni odottamaanko tuttua,vai muuten seuraamaan elämän kulkijoita. Hieno runo jossa etsit ehkä itseäsi tunteaksesi minuutesi ja sen pienuuden jonka me unohdamme tässä kiireisessä maailmassa.
Lopussa yllättää se, ettet istukaan junassa. Miten sitä tällaisessa aina ajatteleekin, että katsoja istuu junassa...
Sivut