Sinut minä löytäisin yhä uudelleen

Tähti, jota katselin

katosi puiden taakse

ja kylmyys hiipi luokseni

vaikken sitä huomannutkaan

aikamme loppuu aina kesken

toisin kuin sanamme 

naurumme, ymmärryksemme

hymy, joka saa posket kipeiksi

olet ensimmäinen 

ja uskoakseni myös viimeinen, jonka kanssa

kolme tuntia ja kuusitoista minuuttia

on auttamatta liian vähän, aivan joka kerta

ja vaikka niin usein itken ikävääni

haaveilen siitä hetkestä, kun

tämä lohduton odotus on viimein ohi

ainakin sinä odotat kanssani

enkä enempää voisi pyytää