Metsän keskellä

Tiedätkö miltä se tuntuu,
illan pimetessä istua yksinään?
Kadota tänne metsän keskelle.

Olla kuin ei olisi olemassakaan.

Sinä puhallat minut eloon, herätät henkiin,
mutta vain hetkeksi.
Kunnes arki meidät erottaa.

Ja minä vain lasken viisareiden liikkeitä.
Lasken askeleitasi takaisin kotiin.

Tänään, kun ilta pimenee
on seuranani vain varjosi.

On vain tyhjiä sanoja,
odotusta ja ikävää.

Mutta älä murehdi, huoli,
älä minusta välitä.

Minä olen jo totuttunut yksin olemaan,
unohtumaan.

Täällä metsän keskellä,
illan pimetessä,
minä jälleen katoan.

Kuten tavallista.