Päivästä toiseen ikävä.

Olen väsynyt ikävään, tähän ikuiseen tyhjyyteen.
Siellä jossain sinä, täällä kurjuuden keskellä minä.

Naurettavaa taistella päivästä toiseen.
Naurettavaa uskoa huomiseen,
joka valkenee yhtä vaikeana kuin eilinen.

"Ihminen ei saa enempää kuin jaksaa kantaa".
Sinun muistosi on kuin kivireki perässä,
kädet rakoilla, jalat loppuun palaneina.
Ja sydän...
Sydän on riekaleina.
Palasiksi hakattu, olemattomaksi raiskattu,
revitty, rikottu, hajotettu.


Ja aamusta iltaan, illasta aamuun
toitotan, kaikki järjestyy tavalla tai toisella.
Useimmiten sillä toisella.

Olen väsynyt ikävään, 
tähän tyhjyyteen.
Odotukseen.

Jälleen näkemisen riemuun luottanut,
palkintoni, kruununi.
Kuolema.