Vastaantulevan
hymyn,
sekunteja kestävän
hetken energia,
tuntuu ainoalta
voimanlähteeltä
suoria sanoja
olevan suun
mahdollisuus kutea
olematta
joko tai
vaan molemmat,
joka tyydyttää
ja
yllättää
samassa merkityksessä
jokainen hymyn
ohitus on kuolema
vaikka elämä
onkin täynnä
pelkkää luopumista,
rituaaleja
näkymättömiä voimia
näkyvässä materiassa,
kylmässä todellisuudessa
kuin puu,
joka kasvattaa
kauniit lehdet ja
luovuttaa ne
rakkaalleen,
maalle
hetkeksi
palaten
jälleen henkiin
olemalla
haltioissaan
niinhän jokainen
lapsen synnyttänyt ja
kasvattanut tajuaa
luovuttavansa
kauneutensa elämälle
sekunnin murto-osassa
tuntuva ainutkertaisuuden
läsnäolo, joka
liikuttaa maata,
aurinkoa ja
yrittää uskotella
ajan opettavan
elämää
mutta koskettamalla
sielua,
tuntee olevansa
matkansa alussa
kaukana kahden pisteen
välisestä etäisyydestä
ja kun
niiden pisteiden
puhetta ei ymmärrä
arvoa ei tiedä,
huomaa kaiken
opitun olevan
hyödytöntä
sillä maailma luodaan
ja tuhotaan
tässä ja nyt
ei eilisessä
eikä tulevassa
ja kun odotat
löytäväsi rauhan,
sinulle lyödään
miekka käteen
se miekka
lävistää onnen,
leikkaa menestyksen
arvon
ulottuu äärirajalle,
syyllisyyden ja
turhautumisen tunteeseen
menetykseen, joka
täyttää jokaisen
tyhjän tilan
jollain uudella
kuten
anteeksiannon vesi
tulee ja pesee
kaikki pinnalle
nousseet synnit
puhtaaksi
ja taas niin
rauhallinen
ihminen pakenee
kärsimyksiään
kaukaisuuteen
näkee rajan,
jonka takana
jumala sallii
meidän näkevän
oman kuvansa
yhden ainoan
pilarin varassa
tuo rakkauden
hauras rakennelma
edessään hiljaisuuden
aita, joka ei
rohkene puhua
on vain
syvä sisäinen
kaipuu
mikä ainutkertaisuus
kätkeytyy siihen
mikä on kuvittelematonta
etsiä sitä
mikä naisessa
muistuttaa omaa itseään,
ihannettaan
viettelevän keimailevaa
yrittäen täyttää
sanoja kosketuksilla,
silittää silmillään
ja joutua tyytymään
hymyyn
hymyyn, joka
äsken oli ollut
taivas,
ilon kävely
vetten päällä ja
nyt luopumisen
hetkellä
kiihottuneisuuden
veren päästä ajanut
valloitus
menetetty
henkinen orgasmi,
joka toivoi voivansa
tunnustaa rakkautensa
ajatuksen kostumisen,
kun se
irtoaa karilta
yhtyäkseen hymyssä
kohtaaviin aaltoihin
kääntääkseen päänsä,
rohkeuteni olla
huomenna enemmän
kuin pelkkä raolleen
jätetty ovi, joka
tahtoo enemmän
kuin uskaltaa
hymynä törmäillä sisään
hymyn,
sekunteja kestävän
hetken energia,
tuntuu ainoalta
voimanlähteeltä
suoria sanoja
olevan suun
mahdollisuus kutea
olematta
joko tai
vaan molemmat,
joka tyydyttää
ja
yllättää
samassa merkityksessä
jokainen hymyn
ohitus on kuolema
vaikka elämä
onkin täynnä
pelkkää luopumista,
rituaaleja
näkymättömiä voimia
näkyvässä materiassa,
kylmässä todellisuudessa
kuin puu,
joka kasvattaa
kauniit lehdet ja
luovuttaa ne
rakkaalleen,
maalle
hetkeksi
palaten
jälleen henkiin
olemalla
haltioissaan
niinhän jokainen
lapsen synnyttänyt ja
kasvattanut tajuaa
luovuttavansa
kauneutensa elämälle
sekunnin murto-osassa
tuntuva ainutkertaisuuden
läsnäolo, joka
liikuttaa maata,
aurinkoa ja
yrittää uskotella
ajan opettavan
elämää
mutta koskettamalla
sielua,
tuntee olevansa
matkansa alussa
kaukana kahden pisteen
välisestä etäisyydestä
ja kun
niiden pisteiden
puhetta ei ymmärrä
arvoa ei tiedä,
huomaa kaiken
opitun olevan
hyödytöntä
sillä maailma luodaan
ja tuhotaan
tässä ja nyt
ei eilisessä
eikä tulevassa
ja kun odotat
löytäväsi rauhan,
sinulle lyödään
miekka käteen
se miekka
lävistää onnen,
leikkaa menestyksen
arvon
ulottuu äärirajalle,
syyllisyyden ja
turhautumisen tunteeseen
menetykseen, joka
täyttää jokaisen
tyhjän tilan
jollain uudella
kuten
anteeksiannon vesi
tulee ja pesee
kaikki pinnalle
nousseet synnit
puhtaaksi
ja taas niin
rauhallinen
ihminen pakenee
kärsimyksiään
kaukaisuuteen
näkee rajan,
jonka takana
jumala sallii
meidän näkevän
oman kuvansa
yhden ainoan
pilarin varassa
tuo rakkauden
hauras rakennelma
edessään hiljaisuuden
aita, joka ei
rohkene puhua
on vain
syvä sisäinen
kaipuu
mikä ainutkertaisuus
kätkeytyy siihen
mikä on kuvittelematonta
etsiä sitä
mikä naisessa
muistuttaa omaa itseään,
ihannettaan
viettelevän keimailevaa
yrittäen täyttää
sanoja kosketuksilla,
silittää silmillään
ja joutua tyytymään
hymyyn
hymyyn, joka
äsken oli ollut
taivas,
ilon kävely
vetten päällä ja
nyt luopumisen
hetkellä
kiihottuneisuuden
veren päästä ajanut
valloitus
menetetty
henkinen orgasmi,
joka toivoi voivansa
tunnustaa rakkautensa
ajatuksen kostumisen,
kun se
irtoaa karilta
yhtyäkseen hymyssä
kohtaaviin aaltoihin
kääntääkseen päänsä,
rohkeuteni olla
huomenna enemmän
kuin pelkkä raolleen
jätetty ovi, joka
tahtoo enemmän
kuin uskaltaa
hymynä törmäillä sisään
Selite:
Hymyillään ja aiheutetaan iloa ja lämpöä toisillemme, ihania tuntemuksia.-----
https://www.youtube.com/watch?v=QppQTxMyha0
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis, herkkä, hyvä runo.
kestää pienen ikuisuuden, mielessä aarteena läpi elämän. Mielenkiintoinen aihe :). Runosi soljuu purona kivikoiden ja pikkuputousten yli, lepää, haastaa ja koskettaa. Hieno :)
Sivut