Minun oli pakko
kysellä,
kokeilla
ottaa selvää
arvoituksellisuudestasi
pilven ja
sateen iloon,
voiman hukkua
katseesi syövereihin
en ymmärtänyt enää
syyllisyyden ja
synnin käsitteitä
koko jumaluus
oli leijunut
syksyn lehtien
keveyteen
miten kimmoisa
osaakaan olla
pehmeys
ystävällisyys, joka
huokuu
jokaisesta solusta
rikoskumppanuus,
keihääntavoin
sisuksiin työntyvä
halu ja siitä
nouseva tuoksu
lempeä syke, jossa
on vaikea elää
mutta kun se
liikuttaa ilmaa
ja muuttaa sen
kiinteäksi
kuten
tulisuus ihmisessä
tuntuu
kyltymättömyydeltä
ilon ja loiston
takana asuva
kehosi
nautinnollisuus
paikassa, jossa
aistillisuuden juuri
asuu
en koskaan
osannut unelmoida
suurista näyistä
tai varjoista,
jotka kasvavat
onnen vahvistuessa
ihmismielen ihmeistä,
joissa sielu ja
ruumis saavat
kaiken kaipaamansa
ja silti
tiesin mitä
se tarkoittaa
kun asettaa
vartalon toiselle
peitoksi ja
tuntee kuinka henki
tulee ja
tuoksuu hellyydeltä
ollen sopusointu
itsensä ja
minusta
tihkuvan onnellisuuden
sekoittua
rauhan ja
kaoottisuuden
harhaoppiin
lihan erehdykseen
ilman rakkautta
ilman unta,
naurua ja
lanteiden liikettä
olla maukas runollisuus
ja kuinka
jokaisen eron,
rakastelun jälkeen
yhteen sovitettu
hengitys,
kätketty intohimo
tunsi itsensä
nyljetyksi,
koko nahka irrallaan
ruumiini heikko
kohta oli
murtunut,
jäänyt ilman
rakkautta
ja sen
pelkkä illuusio,
yritti
riekaleillaan
parantaa todellisuutta
muuttua uneksi
kuolleeksi,
ja sai sisälläni
myös jotain
sammumaan
puoliksi valveilla,
puoliksi horteissani
tunteakseni
lyijynraskaan
avuttomuuden
väsyttävän sateen
äänen, jolla
ei ole kiihkoa
sydämessään
sijaa rakkaudelleni
katsoa puoleeni
rankkaa sadekuuroa,
joka sammuttaa
tulipalon
ja pistää sydämen
hakemaan paikkaansa
ruumiisi erottua
yhteisöstäni, mutta
henkesi lyö vielä
nauloja arkkuun
rakentamaani
hahmoon ja
toivoisin vapahdusta
ikuisen vihreyden
ajatelmistasi
kaiusta, joka
ei anna
enää merkitystä
kantovoimaa elämälle
piikkilangan kykyyn
erottaa uuvuttava
kaipaus
minussa on
jotain pielessä,
hullusti
rakkaus kiskottiin
rakastellessani erilleen
ei tarvinnut puhua,
ei teeskennellä
edes pitävänsä
mutta mitä varten
elämä
onkaan??
syödä
juoda
nukkua
miksei rakkaus ja
rakastuminen
kuulu
jokaiseen päivään
sanoihin,
lauseisiin ja
lukutaidottomuuteen
sinun rakkaudessasi
ja silti
kaikessa
riistetyssä ja
yltäkylläisyydessänikin
rakastan sinua
rakastan kaikella
mitä tunnen
täydellisyys
on vain syöty
kasvoiltani
kauneus
ristiinnaulittu
ruumiisi ilojesi
sovituksena
uhkea ja
muuttumaton
muistomerkki
rakkaudelleni
sydämeni kammioissa
kysellä,
kokeilla
ottaa selvää
arvoituksellisuudestasi
pilven ja
sateen iloon,
voiman hukkua
katseesi syövereihin
en ymmärtänyt enää
syyllisyyden ja
synnin käsitteitä
koko jumaluus
oli leijunut
syksyn lehtien
keveyteen
miten kimmoisa
osaakaan olla
pehmeys
ystävällisyys, joka
huokuu
jokaisesta solusta
rikoskumppanuus,
keihääntavoin
sisuksiin työntyvä
halu ja siitä
nouseva tuoksu
lempeä syke, jossa
on vaikea elää
mutta kun se
liikuttaa ilmaa
ja muuttaa sen
kiinteäksi
kuten
tulisuus ihmisessä
tuntuu
kyltymättömyydeltä
ilon ja loiston
takana asuva
kehosi
nautinnollisuus
paikassa, jossa
aistillisuuden juuri
asuu
en koskaan
osannut unelmoida
suurista näyistä
tai varjoista,
jotka kasvavat
onnen vahvistuessa
ihmismielen ihmeistä,
joissa sielu ja
ruumis saavat
kaiken kaipaamansa
ja silti
tiesin mitä
se tarkoittaa
kun asettaa
vartalon toiselle
peitoksi ja
tuntee kuinka henki
tulee ja
tuoksuu hellyydeltä
ollen sopusointu
itsensä ja
minusta
tihkuvan onnellisuuden
sekoittua
rauhan ja
kaoottisuuden
harhaoppiin
lihan erehdykseen
ilman rakkautta
ilman unta,
naurua ja
lanteiden liikettä
olla maukas runollisuus
ja kuinka
jokaisen eron,
rakastelun jälkeen
yhteen sovitettu
hengitys,
kätketty intohimo
tunsi itsensä
nyljetyksi,
koko nahka irrallaan
ruumiini heikko
kohta oli
murtunut,
jäänyt ilman
rakkautta
ja sen
pelkkä illuusio,
yritti
riekaleillaan
parantaa todellisuutta
muuttua uneksi
kuolleeksi,
ja sai sisälläni
myös jotain
sammumaan
puoliksi valveilla,
puoliksi horteissani
tunteakseni
lyijynraskaan
avuttomuuden
väsyttävän sateen
äänen, jolla
ei ole kiihkoa
sydämessään
sijaa rakkaudelleni
katsoa puoleeni
rankkaa sadekuuroa,
joka sammuttaa
tulipalon
ja pistää sydämen
hakemaan paikkaansa
ruumiisi erottua
yhteisöstäni, mutta
henkesi lyö vielä
nauloja arkkuun
rakentamaani
hahmoon ja
toivoisin vapahdusta
ikuisen vihreyden
ajatelmistasi
kaiusta, joka
ei anna
enää merkitystä
kantovoimaa elämälle
piikkilangan kykyyn
erottaa uuvuttava
kaipaus
minussa on
jotain pielessä,
hullusti
rakkaus kiskottiin
rakastellessani erilleen
ei tarvinnut puhua,
ei teeskennellä
edes pitävänsä
mutta mitä varten
elämä
onkaan??
syödä
juoda
nukkua
miksei rakkaus ja
rakastuminen
kuulu
jokaiseen päivään
sanoihin,
lauseisiin ja
lukutaidottomuuteen
sinun rakkaudessasi
ja silti
kaikessa
riistetyssä ja
yltäkylläisyydessänikin
rakastan sinua
rakastan kaikella
mitä tunnen
täydellisyys
on vain syöty
kasvoiltani
kauneus
ristiinnaulittu
ruumiisi ilojesi
sovituksena
uhkea ja
muuttumaton
muistomerkki
rakkaudelleni
sydämeni kammioissa
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kiitos vierailusta ja hyvää tulevaa viikonloppua.
Laitan nyt kommenttia, vaikka ennenkin olen lukenut näitä, sillä tykkään tavastasi kirjoittaa.
pitää se lukijan vahvasti hyppysissään.
Ohoh, sanon minä.
Melkoinen on jälki kynästäsi,
voimakas pohdinta ja suorastaan laserkatseinen
tarkkuus tunteiden vuoristoradalta.
Niin, en voi kuin Ihailla runosi tunnelmaa.
Mitä varten elämä onkaan?
No, sanotaan vaikka, että kirjoittamista varten!
Mitä varten elämä?
Näin elämän eliksiiriä taas nauttineena, lisäisin listaan viinin, musiikin, naiset ja suurimpana tietysti rakkauden.
Suuri kiitos sinulle kauniista sanoistasi ja luomastasi tunnelmasta vastaukseen.
Nyt on taas hetkeen ryntäämiset rymytty ja "beauti sleepin aika"
Sivut