Tulivat vastaan minua omat ajatukseni, aaveeni - vai oliko se vain eilisen henki,
joka leijaillen leikki ja pelotteli
(vaikka pitäisihän minun tietää, missä
isoimmat pirut kutevat).
Sieluni sykkyröihin tuskin mielivät asumaan
vaan nuo katselevat minua mieluummin
muiden maailmojen takaa,
peileistä.
Kuvitella, että katseella on kaksi takajalkaa
ja että sellistien syleistä löytää parhaan lohdun.
Kun maailma on kaunis, makea karkki
ja pimeä on vain ohut, lempeä peitto yllä
kertomassa:
"Ei, eivät madot kaivaudu läpi luista."
Kun et voi kuolla kuulevana,
et elävänä."
Niin mitä hyötyä on viuluista, jotka niin katkerina itkevät?
Tarvitaan jotakin synkempää,
jotakin tummempaa.
Selite:
Runolomalta palailua.
Täytyy postailla jatkossa vanhempiakin runoja tänne uudelleen, kun tykkään, etteivät ole vaan yhdessä paikassa esillä, mikäli tulee jokin ilkeä hyökkäys tuota blogisivustoani kohtaan.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut