Valon oppilapset/Tie

Loukussa todellisuuden ailahtelevilla
taajuuksilla,
syvänsinisen meren sävelaalloilla -
ei ole tilaa heille,
jotka näkevät maailmantilan
ja elämän kiemuraisen luonteen.
Kuulevat sen sävelet,
enkelikuorot,
jotka kipu korostaa kauniiksi
ja kärsimyksen kukat rukoilevat -
nuo uniemme peilikuvat,
unettomat.

Lukossa tässä realiteetissa,
vankina valkoisen huoneen.
Neitseellisen sukkubinen olomuoto
himoaa yönmustaan langennutta.
Piirtää oikean käden kaavallaan
selkiimme lintujen/sielujen siivet
ja pian me valmistaudumme
hyppäämään,
siirtymään eloon todelliseen

Pidätkö kädestä kiinni,
uskothan
uuden aamun upeaan nousuun?
Uusin silmin näkevinä
olemme herääviä,
kuin lumouksesta sadan vuoden.
Tanssitko kanssani vielä yhden yön
ja kuljetko vierellä ikuisuuden?
Pimeä yö voi kohtalon suoda,
hämäräkin rakastaa suudellen.

Tämä polku tässä ympärillä on välitilassa,
staattisen säilyvä tie,
eilisen unohdettua syntimme
sitä kuljemme
vapautuen.

Me emme usko pettävään karmaan,
kun kaikkeus on oikeasti harha,
joka vain savupeitoksi on luotu
valon oppilapsille
keskiyön 
tien.