Robottienkeli
Ikieksynyt, kuoreensa koteloitunut enkeli -
yllänsä hauraan taivaan lihat
ja koneellisen robotin sielu
taivaallista tulta äänensä pohjalla -
haaksirikkoutuu saarelle palavan
maailman.
Huokauksina käy hetkessä lähellään
taivaallisen sarjan lempeästi lankeamus.
Ihollaan tuntee huomisen, menneen ja tulevan,
kun päivät kulkevat häntä vastaan
ja tunnit rakastelevat
ajanjaksolla kuu auringosta itään
ja tuhat lohdutonta yötä,
jolloin hankalinta oli opetella ihmisyyden tunto
ja sen sanallisten syntien
kehontuntuma.
Rakastuessaan siihen kaikista langenneimpaan ja kauneimpaan
pirullisuuteen, joka on koko tämä meidän yhä olevien maa:
Hän kohtaa uteliaan, uneliaan
Lusiferin katseen.
Näkee merensinen/
meren tyynen pinnan/
noiden silmien takana
ja armahtaa
oman taivaallisen sielunsa
synnintunnon.
Kasvaa ulos kuoripuvustaan
ja viimeinkin kasvattaa siivet.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vuosia olet pysynyt ja pysyt yhtenä suosikkirunoilijoistani, sillä tapasi tulkita elämää on uniikkia.
Jatka siis, kaunosielu, sillä voit olla varma että pimeydestä, valosta ja kaikesta muusta huolimatta sinua arvostetaan.
Tässä kenties hieman synkeä kappale, mutta silti sen kopioin tähän:
https://youtu.be/CqaAs_3azSs?feature=shared
Olet tärkeä.