Kaavailla uuden maailmanjärjestyksen
ja opiuminsekaisten unien välisiä skenaarioita
vanhoilla, ajan hylkäämillä kirkkomailla
ja hyppiä ruutuhyppelyä hautuumailla
hiukset satunnaisessa sotkussa salaisten lemmenhetkien vuoksi.
Sillä tavalla saattaisi oppia laulamaan tälle elonhenkäykselleen siivet,
joilla lentää Peterin luokse mikä-mikä maahan
tai vaikka salaoven kautta
juomaan kupillinen absintilla terästettyä teetä
satuihinsa kadonneen Aliisan ja irvikissan kanssa.
Kaiken tämän kaaoksen keskellä
kaipaan viattoman naurun aikaa.
Kaipaan sitä taikaa, joka aikuiseksi kasvettuani
katosi kauas pois katseeni galakseista:
Sillä saatanhan voida manifestoida itselleni prinssin, valkoisen ratsun -
löytää henkeni hekuman alastomuuden iloista
ja jälleen huomisen elon yksinäisyyden.
Olen kadottanut viattomuuden.
Tuurillani onni ja ilo -
puoli valtakuntaakin,
ilmestyisivät luokseni vain kuoleman hahmossa -
hallavaharjoineen lienee prinssi on hänkin
joukkoineen kalmaisineen täällä
rajoja jo koettelemassa.
Kuinka kornia onkaan olla nainen,
jonka kukkeimmassa keväässä
aika valuu kuolemasta kohtuun
ja syntyy uudelleen marraksi.
Ja jottei tämän kävisi turhan karvaaksi,
niin täytyyhän lopussa olla virkistävä kevennys.
Valot todellisuuden laidalla todellakin ovat
olemassa.
Synkkiä päiviä ne voivat toisinaan koristaa,
kuin laitumet täynnä peyotea
ja oopiuminkukkia.
ja opiuminsekaisten unien välisiä skenaarioita
vanhoilla, ajan hylkäämillä kirkkomailla
ja hyppiä ruutuhyppelyä hautuumailla
hiukset satunnaisessa sotkussa salaisten lemmenhetkien vuoksi.
Sillä tavalla saattaisi oppia laulamaan tälle elonhenkäykselleen siivet,
joilla lentää Peterin luokse mikä-mikä maahan
tai vaikka salaoven kautta
juomaan kupillinen absintilla terästettyä teetä
satuihinsa kadonneen Aliisan ja irvikissan kanssa.
Kaiken tämän kaaoksen keskellä
kaipaan viattoman naurun aikaa.
Kaipaan sitä taikaa, joka aikuiseksi kasvettuani
katosi kauas pois katseeni galakseista:
Sillä saatanhan voida manifestoida itselleni prinssin, valkoisen ratsun -
löytää henkeni hekuman alastomuuden iloista
ja jälleen huomisen elon yksinäisyyden.
Olen kadottanut viattomuuden.
Tuurillani onni ja ilo -
puoli valtakuntaakin,
ilmestyisivät luokseni vain kuoleman hahmossa -
hallavaharjoineen lienee prinssi on hänkin
joukkoineen kalmaisineen täällä
rajoja jo koettelemassa.
Kuinka kornia onkaan olla nainen,
jonka kukkeimmassa keväässä
aika valuu kuolemasta kohtuun
ja syntyy uudelleen marraksi.
Ja jottei tämän kävisi turhan karvaaksi,
niin täytyyhän lopussa olla virkistävä kevennys.
Valot todellisuuden laidalla todellakin ovat
olemassa.
Synkkiä päiviä ne voivat toisinaan koristaa,
kuin laitumet täynnä peyotea
ja oopiuminkukkia.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi