Tanssivat yöperhoset
metsäisillä niityillä,
jonne kuunvalo hehkuu
vaaleaa ikuisuuttaan.
Aika liikkuu täällä hiljempaa,
kuin dryadien kuiskaukset
öisten puiden oksilta
kasvaa iätöntä naavaa.
Vuosisadat vaihtuvat
vaan kuvaelma pysyy:
elävät kuolevat/perhoset kuihtuvat
vaan metsäinen hekuma säilyy
neonvihreillä niityillä -
joilla aina silloin tällöin öisin -
vihreäkutrinen jumalatar
luontoaan kasvattaa
pohjolan pimeän
Ikikuun alla.
Tanssivat yöperhoset:
yöntumman keijuista omimmat
laskeutuvat hiuksilleen,
naavan peittämälle oksille
kuiskimaan salaisuudet
metsänvehreän,
mystisten kenttien
ja äidin yönpimeän.
Maagisten kehien
kautta kulkee metsäinen kansa,
jota muinaisuus itse kuuntelee
alla kuullottavan kuun.
Ja aivan kuin keijukaiset
porteistään läpi käyviä ovat
toiveet ja henget
menneiden eilisten -
sielut ja menninkäiset,
metsänpeittojen luojat
tätä kuvaelmaa kutovat
pyhien aikojen.
Lankeavat riitit
näiden vehreiden seitojen
kautta syvimpään loveen
shamanistiseen.
Syttyvät tähdet -
taivaan pohjoisen tulet
valaisemaan valkeaa taikaa -
tätä siunattua yötä
jonka läpi tanssivat
nuo tummat yöperhoset:
Näkyä todistamaan jää.
Tätä luonnonmagian kaavaa,
sillä tarujen taikaa olethan
ikävöinyt.
Juuriasi kaivaten kasvattanut.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi