erämaa
ulkona on pimeää
pimeää kuin sydämessä
joka värisee, nyyhkyttää
ja laulaa surun äänellä
on silmät kadonneet
ne silmät joihin upposin
ei ne minulle enää hymyile
eikä naura kujeillen
yksin tanssin valssini
yksin
itken itkuni
yksin kuljen läpi erämaan
olen
niin täynnä surua
niin täynnä surua
hänen kanssaan elin koko elämän
ja nyt seinissä kaikuu vain hiljaisuus
ja askeleet, ne kuuluu sillä äänellä
kuin takaisin tulisit
mutta luokseni saapuu vain hiljaisuus
ulkona on valoisaa
on uusi aamu valjennut
kädet kiinni toisissaan
istuu yönsä valvonut
istuu yönsä valvonut
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pohjattoman melankolian ja taaksepäin menetettyyn katsovan surun aito teksti, joka todella soi. Paitsi että soi, loppu tuo myös hyvin elävän mielikuvan, maalaa eteen taulun...
Voi kuinka onnistunut runo!!! :) Siitä isohymy sinulle ja jatka sammaan malliin :D
Alkoi heti musiikki soimaan. Toistot toimivat tässä mielestäni oikein hyvin. Ne ovat kuin kauniin ja surulliset kappaleen kertosäkeitä. Ne jäävät ilmaan leijumaan.
Tätä nauttiessa tulee todella sellainen huokaustunne, silti kaikessa surun raskaudessaan äärettömän kaunis runo.
Sivut