Niin monta on tarinaa Titanicista.
Tämä on Panulan perheen tarina.


Amelikkaan, Amelikkaan
Juho Niilo rallattaa
ja vetää Urho Abrahamia tukasta.
Olkaa kunnolla tai jäättä kotia!
äiti Maria toruu, mutta suu hymyää
ja toinen käsi kehtoa keinuttaa
ja toinen pitelee kirjettä,
joka aamulla oli tullut poikien isältä
Amerikasta.

Koska me lähäretää? kysyy Ernesti
ja tuijottaa lasista pihalle.
Kunhan saaraan tämä talo myityä ja
kaikki muukki asiat kohoralleen.
Talolle on jo ostaja, mutta kauppakirijat
pitää teherä ja rahat pitää viälä saara,
äiti Maria sanoo ja katsoo Ernestiä.
Kyllä sää siältä voit kirijoottaa Eliinalles,
ei me mihkää korpehe mennä!
Ernesti ei puhu mitään.
 

Amelikas on intiaania ja ne heittelöö kilveitä!
Juho huutaa ja hyppelee tuvan lattialla niin
sotaisasti että Urho pillahtaa itkuun.
Ei niitä siälä oo mihkä mennähä, Jaakko sanoo.
Et saa pelijätellä Urhua ku se on nii piäni.
Emminoo piäni ku minoon jo melekee metlin!
Olokaa ny hilijaa, Eino kohta herää! ..äiti Maria
ilmestyy kamarin ovelle kuiskaamaan.
Ny kaikki muukki nukkumaha, huamenillalla
sitte lähäretää. Tulis jo Ernestiki kotia.

****

Huhtikuun 8. päivä lähti Panulan perhe Ylihärmästä
Amerikkaa kohti. Äiti ja viisi poikaa, nuorimmainen,
Eino Viljami vasta yhden vuoden. Mukaan lähti vielä
naapurin tyttö Sanni, joka oli luvannut lähteä Panulan
perheeseen kotiapulaiseksi. Isä, Juho Panula oli jo
Amerikassa odottamassa.
Ensin hevoskyydillä Lapualle ja sieltä junalla Turkuun,
josta piti jatkaa laivalla Englantiin, Southamptonin
satamaan, jossa oli uuden uutukainen laiva lähdössä
Amerikkaan. Laivan nimi oli Titanic.
Junassa Maria istui Eino sylissään ja yritti nukkua.
Olisipa vielä Emmakin perheessä mukana, hän
huomasi ajattelevansa ja nyt hän vasta muisti että
Emman hukkumisesta oli tasan kaksi vuotta aikaa.
Emma olisi nyt yhdentoista ja olisi varmasti ollut
innoissaan tästä matkasta. Marian silmät painuivat
kiinni.

Southamptonin satamassa oli vilskettä. Titanic oli
jotain mitä Maria ei voinut käsittää, koska se oli niin
suuri, paljon suurempi kuin suurinkaan talo minkä
hän oli nähnyt.
Laivaan pakkautui koko ajan väkeä, toiset olivat
tyylikkäitä kuin kuningattaret, toiset samanlaisia
kuin hekin. Marian nenään pisti sataman haju.
Ernesti ja Jaakko joutuivat menemään keulaosaan
laivasta, nuorten naimattomien miesten puolelle.
Sanni, Maria ja hänen kolme nuorinta poikaansa ohjattiin
laivan peräosaan.

****

Onko nua haikaloja? Jaakko huutaa ja
osoittaa meren pinnassa välkehtiviä aaltoja.
Ei ne oo ku aaltojen pärskehiä, Ernesti sanoo
ja kuuntelee kuinka tasaisesti moottorit käy.
Kuinkaha äitee ja nuarimmaiset jakseloo,
saakoha sinne mennä käymähä?
Me ollaha ny täälä ja nua muut tuala peräs,
älä sinä Jaakko sure, kyllä ne siälä pärijää.
Siälä isän tykönä saaraha olla kaikki yhyres
Lähäretää Jaakko alakertaha, täälon kylymä.

Maria istuu penkillä ja katselee ihmisiä.
Kaikilla on oma tarinansa, oma kohtalonsa
hänelläkin omansa ja nyt se kohtalo vei
häntä ja hänen lapsiaan uutta maata kohti.
Maria katsoo Jaakkoa joka oli löytänyt
jo leikkikaverin toisesta samanikäisestä
ja Urhoa joka yritti kovasti pysyä poikien
perässä kun nämä juoksivat pitkin käytäviä.
Mitä noistakin pojista vielä tulisi.. ja tuosta
pienestä Eino Viljamista joka korissa nukkui?
Entä Jaakosta ja Ernestistä, tulisiko heistä
suuria johtajia Amerikassa? Aika näyttäisi.
Entä Sanni, heidän tuleva kodinhoitajansa
joka oli juuri syventyneenä kirjaansa.
Kunhan pääsisi sinne Amerikkaan, Maria
ajatteli ja äkkiä hän kaipasi miestänsä.

Kuulekko tuata soittua, kysyi Jaakko ja
Ernesti nyökkäsi. Tuala yläkerras soitetaa ja
tanssitaha, mutta meirän ei saa mennä sinne,
me ku ollaha kolomanne luakan matkustajia.
En mää osaakkaa, enkä taharokkaa tanssia,
Jaakko mutisi.. mää nukun kohta pystyhy.
Mee vaa sänkyhy, määki tuun aivan kohta.
Ernesti istui vielä hetken ja kuunteli laivan
tasaista jyskytystä, joka sekoittui musiikkiin
ja sitten hänkin asettui sänkyyn makuulle.
Kohta molemmat nuoret miehet nukkuivat.

Vähän ennen puolta yötä Ernesti heräsi
pelottavaan ääneen ja laivan tärinään.
Herää Jaakko heti, laiva törmäs johonki,
meirän pitää nousta, tänne ei saa jäärä!
Jaakko äkkiä nousee, pukee ja tärisee;
mihinkä me törmättii, mihinkä me törmättii?
Ei täältä mihkää näe, mennähä kannelle!
Sydän pamppaillen pojat yrittävät kannelle,
jonne hätääntyneitä on muitakin menossa.
Joku toikkaroi humalassa heitä vastaan
ja lyö päänsä seinään kun laiva kallistuu.

Maria herää yöllä johonkin jysäykseen..
on Eino Viljami ainakin hänen vieressään
ja kun mitään ei kuulu, nukkuu uudestaan.
Ei aavista laivan jäävuoreen törmänneen.

Jaakko ja Ernesti kun pääsevat kannelle
he näkevät paljon ihmisiä ja jäälohkareet.
Jaakko tarttuu Ernestiin käsivarresta.
Voi veli, mua pelottaa, pirä mua kärestä!
Ernesti tarttuu rauhoittaen Jaakon käteen.
Älä pelekää, kyllä tämä tästä seleviää,
mutta meirän pitää hakia lisää vaattehia
ja sitte mää hajen äirin ja muukki tänne!
Ernesti aavisti kyllä, aavisti sen kyllä,
että tänä yönä sattuisi paljon pahaa.

Maria säpsähti hereille kun Ernesti tuli.
Äiti ja kaikki, ny pitää nousta kiiruusti!
Pitää pukia päälle ja lähtiä yläkertaha!
Mitä sä Ernesti ny, mikä herrantähäre on?
Maria huutaa ja herättää poikia nukkuvia.
Me painutaha kohta valtameren pohojaa,
Ernesti kuiskaa, jos ei piretä kiirettä!
Maria hätääntyy, me hukutaha kaikki,
me hukutaha niinku Emmaki hukku!
Tänne valtamerehe päättyy meirän tiä!
Juho ja Urho pillahtavat itkuun.
Äiti, ny pitää olla rauhalline, pitää vaan
pukia ja lähtiä pois täältä alahalta!
Puje sinä ittes ja Eino. Ja pojat, lakakkaa
rääkymästä, muuten tästä ei selevitä!

Viimein Ernesti sai kaikki lähtemään.
Käytävällä oli tungosta ja jotkut itkivät.
Ernesti kantoi Urhoa ja Maria Einoa ja
Juho käveli Ernestin vierellä kalpeana
ja mutisi: mulla jäi linkkaliki pöylälle.
Välillä laiva tärisi ja valot himmenivät,
mutta he jatkoivat kuitenkin eteenpäin.
Käytävän matto oli jo vedestä märkä
ja sitä valui koko ajan jostakin lisää.
Ernesti huomasi ajattelevansa naapurin
tyttöä, mitä jos hän nyt tänne hukkuisi?

Laivan kannella oli mustanaan ihmisiä.
Toiset oli rauhallisia, osa ihmisistä itki.
Laivan henkilökunta jakoi pelastusliivejä
ja he yrittivät englanniksi opastaa ihmisiä.
Pelastusveneitä laskettiin alas ja ihmiset
tungeksivat, kaikki halusivat ensimmäisten
joukossa päästä pois uppoavasta laivasta.
Ernesti ei ymmärtänyt kuin jonkun sanan
henkilökunnan ohjeista, mutta ymmärsi
sen, että naiset ja lapset ensin veneeseen.

Äiti, sun tarttee ny mennä tenavien kans,
me jäärään Jaakon kans orottamaan vuarua.
Pysytää yhyres vaan, Maria parkaisi, eikä
liikkunut mihinkään. Ihmiset tungeksivat
veneisiin, eikä kukaan välittänyt heistä.
Äkkiä laiva kallistui ja jotkut menettivät
tasapainonsa ja kaatuivat. Seurasi paniikki.
Turhaan henkilökunta yritti tyynnytellä,
kaikki halusivat vain äkkiä pois laivasta.
Maria itki ja piteli nuorimmaistaan sylissä.
Urho ja Juho vetistelivät äidin jaloissa.
Ernesti huomasi heidän ajautuvan aina
vain kauemmaksi pelastusveneistä.
Hän huomasi myös että ensimmäisen
luokan matkustajia pääsi vain veneisiin.
Muita hätisteltiin pois odottamaan vuoroaan,
eikä veneitä ollut tarpeeksi, Ernesti laski.

Oli kulunut tunti ja orkesteri soitti yhä
kuin mitään ei olisikaan tapahtumassa.
Veneitä ei ollut kuin muutama jäljellä
ja ihmiset huusivat, tappelivat siitä kuka
vielä pääsisi veneeseen. Jotkut hyppäsivät
epätoivoisina veteen ja yrittivät uimalla
päästä johonkin täyteen ahdetuista veneistä.
Kuului laukauksia, kuului tuskanhuutoja.
Maria hytisi kannella pienokaisten kanssa.
He olivat jonkun kerran yrittäneet päästä
ihmismassan läpi mutta turhaan. Kukaan
ei säälinyt, ei antanut periksi tungoksessa.
Laiva kallistui taas, nyt jo niin paljon että
jotkut kaatuivat ja luisuivat kantta pitkin.
Maria tiesi etteivät he pelastuisi, hän tiesi
lopun olevan lähellä.

Sanni, joka oli pitänyt Eino pienokaista
aina välillä sylissä, aavisti myös ettei hän
selviäisi. Hän yritti urheasti olla itkemättä,
ettei tartuttaisi epätoivoaan muihin, mutta
nyt hän ei enää pystynyt hillitsemään itkua.
Ernesti kietoi kätensä Sannin ympärille ja
yritti tyynnytellä, mutta ei hänkään enää
voinut pidätellä vaan alkoi itkeä avoimesti.
Jaakko vilkaisi äitiään ja purskahti myös
itkemään. Hänkin tiesi miten tulisi käymään.
Marian mielen valtasi levollisuus. Jos tämä
oli Jumalan tahto niin hän hyväksyisi sen.

Tulukaa tänne kaikki, laitetaa käret ristihi
ja rukoillaa.
Maria laittoi kätensä ristiin, samoin muut.

Rakas Jumala joka oot taivaassa,
siunaa meitä ja varjele meitä,
anna meille meirän syntimme anteeksi
ja päästä meirät pahasta.

Aamen.

Niin kuin ihmiset hyvästelevät toisiaan
lähtiessään pitkälle matkalle, niin myöskin
he hyvästelivät, kaulailivat ja nyyhkyttivät.
Urho ei vielä oikein ymmärtänyt, miksi he
olivat kannella ja miksi kaikki halailivat.
Juho kyllä ymmärsi ja itki muiden mukana.
Suurin osa muista matkustajista hyvästeli
myös toinen toisiaan. Ei ollut enää muuta
vaihtoehtoa kuin alistua kohtaloonsa.
Kun pelastusveneet olivat loppuneet niin
siihen loppui myös ihmisten elämänhalu.
Joka puolella rukoiltiin ja hyvästeltiin.
Jotkut odottivat ja tähyilivät vielä apua
tulevaksi, mutta sitä ei ollut näkyvissä.

Puoliyö oli mennyt ja kuu sädehti aalloilla.
Orkesteri soitti yhä kuin hurmoksessa.
Kun laiva kallistui jyrkästi ja alkoi vajota,
Maria otti Ernestiä ja Jaakkoa kädestä ja
Jaakko tarttui Juhon ja Juho Urhon käteen.
Sanni puristi Einoa rintaansa vasten. Eino
nukkui, eikä osannut pelätä mitään.
Sen jälkeen kaikki oli yhtä sekamelskaa,
ihmisiä ja tavaroita tippui mereen, kuului
lasten ja aikuisten huutoja. Musiikki oli
loppunut.

Äiti, nähläänkö me taivaassa? Juho huusi
kun he lähtivät luisumaan kantta pitkin.
Nährään me, me kaikki nährään Taivaassa,
Maria ehti huutaa ennen kuin löi päänsä
laivan kaiteeseen ja putosi tajuttomana
mereen. Juho piti yhä Urhoa kädestä kun
he paiskautuivat aaltoihin ja saman tien
aaltojen alle. Kuolema oli heille armelias,
vain hetki ja kaikki oli ohi.
Jaakko oli päättänyt taistella niin kauan
kuin pystyisi mutta toisin kävi. Kun luisu
alkoi, hän törmäsi ensin kaiteeseen ja siitä
sitten päin metalliovea, jonka jälkeen hän
putosi mereen. Hän hukkui saman tien.
Ernesti putosi suoraan mereen ja hän yritti
päästä jonkun pelastusveneen lähelle, mutta
se oli toivotonta. Vesi oli jääkylmää ja hän
kangistui nopeasti. Kun laiva vajosi hetken
kuluttua lopullisesti, joutui hän sen imuun
ja niin kuolema otti hänetkin omakseen.
Sanni ja Eino putosivat yhtenä myttynä,
eikä heille käynyt sen paremmin. Sanni
vajosi heti niin syvälle Eino sylissään, ettei
päässyt enää ylös. Eino kuoli varmaan
unia nähden. Sanni yritti potkia itseään
ylös mutta ei jaksanut. Niin hänkin hukkui.

 

On hiljaista nyt - on hiljaista nyt,
niin monen elämä on päättynyt
ja vain hiljaa aaltoin hymni soi.
 

Henkilöt ovat todellisia, laivalla olleita.
Tapahtumien kulku on kuvitteellinen.
Titanicin haaksirikossa kuoli yli 1500
ihmistä, joista suomalaisia oli 43.
Tarinan Emmi tyttö hukkui Lapuanjokeen
ja oli kuollessaan 9 vuotta.
 

Panula Eino Viljami 1v , Ylihärmä, hukkunut 14.04.1912
Panula Urho Abraham 3 v , Ylihärmä, hukkunut 14.04.1912
Panula Juho Niilo 8 v , Ylihärmä, hukkunut 14.04.1912
Panula Jaakko Arnold 14 v , Ylihärmä, hukkunut 14.04.1912
Panula Ernesti Arvid 16 v , Ylihärmä, hukkunut 14.04.1912
Panula Maria Emilia 42 v , Ylihärmä, hukkunut 14.04.1912
Susanna(Sanni) Riihivuori 23 v Ylihärmä, hukkunut 14.4.1912