Ei rakkaus
kulu käyttämällä,
hellyys
koskettamalla
tyhjää
sammuttamalla valot
ja sulkemalla verhot
fyysinen pimeyskään
ei ole täydellinen
sillä siihen siivilöityy
aina heikko
kosketus,
naisen ääriviivat
syyt syntyjen,
salaisuudet jumalten
sitomalla silmät
on helpompi
puhua
hempeästi haaveillen
tai
vaistonomaisuuksia
toistaen
mutta kaikki
kaunis alkaa
kosketuksesta
ei kenenkään
maalla
lapsen katse
äitinsä sylissä
tavoittaa sydämen
nopeammin kuin
naisen kädet
kiertävät sormet
ympäri
vetäen ihoa
taakse,
vartaloon päin
tuntien kiihottumisen
leviävän,
sielunsa haluavan
muistellessaan
maistelleensa hitaasti
jokaisella siemauksella
kuinka lämpö saa
näkemään erilaisen
vapautuneen maailman
saadessaan kaiken
lähemmäksi elämää
nopea kerta kumous
saa päihtymään,
mutta jättää
päänsäryn ja
tyhjyyden
toisin kuin
lehdettömien oksien
lomasta kimmeltävä
kuu koskettaa
olemalla pieni
osa pintaa
pystymällä lukemaa
silmiäsi
pystymällä lukemaan
sydäntäsi
ymmärtämään
uskalluksesi tasoa
ymmärtämään
katseestasi
kaiken olevan
todellista,
teeskentelemätöntä
tajuamalla päivän
maagisen hetken
olevan menneisyyttä,
elämän heittäessä
taikansa,
sen mitä
emme ymmärtäneet
koskettaa
sitä lasta, joka
asuu sisimmässämme ja
jota kannamme
hartioillamme jokaisena
lumisena ja
lumettomana
aamuna
sellaisena aamuna,
joka
haluaa vaimentaa
äänemme
niin kuin jokainen
aamu on
erilainen, vaikkemme
näekään muutosta
käsistä lipuvaa
kosketusta
joka voisi
halullamme tarttua
ihoon
imeytyä kieleen
ja hyökyä
suudelmassa
tieksi rakastaa
syvää henkeä
hengittäen ihmisvirtaa
tuoksuja
valoja ja
katoavia harhakuvia
viininpunaisista
hiuksista näkyy
paksut
houkuttavat huulet
jumalten lapsi,
joka oli
lähtenyt taivaasta,
arvaamattomista
huoneista
valheista revityistä
tuskista, jotka
heiluivat omatunnon
kovasta tuulenpuuskasta
huoneita huoneiden
perään avautumassa ja
niiden takana
yksi salaperäinen
onnellisesti lukittu
ovi
jonka takana
on elämä,
ihminen, joka
rakastaa jalkapohjasta
otsaan
juo viinin tilkkasen
pullonsuusta
silittäen punaista
aaltoilevaan sieluun
asti
antaa kourallisen
valoa
ollen aurinko joka
nousee
nousee sinuun
sinun silmiisi,
hiipii hiljaa
kuin naista
hyvästellään
viimeisen yön ja
ehtoollisen jälkeen
ja kun avaa
ne lukemattomat
huoneet
laittaaen kukkasia
hiuksiin
missä alkaa uoma
ja joki tulvii
istuttaen siemenensä,
nähden suun
rinnat ja kasvot
yhtenä kokonaisuutena
näyttäen kedot,
valloittaen tunteet
kaikki ymmärrystä suuremmat
kuten kosketus
silkin välissä
ei tyydy
tyytymättömyyteen
sillä vain koskettavat
tietävät jotakin
tietämisen arvoista
ainoastaan
koskettamatta jättävät
eivät osu mihinkään
ja kehenkään
eivät haavoita
valloittamisen
onnea
kulu käyttämällä,
hellyys
koskettamalla
tyhjää
sammuttamalla valot
ja sulkemalla verhot
fyysinen pimeyskään
ei ole täydellinen
sillä siihen siivilöityy
aina heikko
kosketus,
naisen ääriviivat
syyt syntyjen,
salaisuudet jumalten
sitomalla silmät
on helpompi
puhua
hempeästi haaveillen
tai
vaistonomaisuuksia
toistaen
mutta kaikki
kaunis alkaa
kosketuksesta
ei kenenkään
maalla
lapsen katse
äitinsä sylissä
tavoittaa sydämen
nopeammin kuin
naisen kädet
kiertävät sormet
ympäri
vetäen ihoa
taakse,
vartaloon päin
tuntien kiihottumisen
leviävän,
sielunsa haluavan
muistellessaan
maistelleensa hitaasti
jokaisella siemauksella
kuinka lämpö saa
näkemään erilaisen
vapautuneen maailman
saadessaan kaiken
lähemmäksi elämää
nopea kerta kumous
saa päihtymään,
mutta jättää
päänsäryn ja
tyhjyyden
toisin kuin
lehdettömien oksien
lomasta kimmeltävä
kuu koskettaa
olemalla pieni
osa pintaa
pystymällä lukemaa
silmiäsi
pystymällä lukemaan
sydäntäsi
ymmärtämään
uskalluksesi tasoa
ymmärtämään
katseestasi
kaiken olevan
todellista,
teeskentelemätöntä
tajuamalla päivän
maagisen hetken
olevan menneisyyttä,
elämän heittäessä
taikansa,
sen mitä
emme ymmärtäneet
koskettaa
sitä lasta, joka
asuu sisimmässämme ja
jota kannamme
hartioillamme jokaisena
lumisena ja
lumettomana
aamuna
sellaisena aamuna,
joka
haluaa vaimentaa
äänemme
niin kuin jokainen
aamu on
erilainen, vaikkemme
näekään muutosta
käsistä lipuvaa
kosketusta
joka voisi
halullamme tarttua
ihoon
imeytyä kieleen
ja hyökyä
suudelmassa
tieksi rakastaa
syvää henkeä
hengittäen ihmisvirtaa
tuoksuja
valoja ja
katoavia harhakuvia
viininpunaisista
hiuksista näkyy
paksut
houkuttavat huulet
jumalten lapsi,
joka oli
lähtenyt taivaasta,
arvaamattomista
huoneista
valheista revityistä
tuskista, jotka
heiluivat omatunnon
kovasta tuulenpuuskasta
huoneita huoneiden
perään avautumassa ja
niiden takana
yksi salaperäinen
onnellisesti lukittu
ovi
jonka takana
on elämä,
ihminen, joka
rakastaa jalkapohjasta
otsaan
juo viinin tilkkasen
pullonsuusta
silittäen punaista
aaltoilevaan sieluun
asti
antaa kourallisen
valoa
ollen aurinko joka
nousee
nousee sinuun
sinun silmiisi,
hiipii hiljaa
kuin naista
hyvästellään
viimeisen yön ja
ehtoollisen jälkeen
ja kun avaa
ne lukemattomat
huoneet
laittaaen kukkasia
hiuksiin
missä alkaa uoma
ja joki tulvii
istuttaen siemenensä,
nähden suun
rinnat ja kasvot
yhtenä kokonaisuutena
näyttäen kedot,
valloittaen tunteet
kaikki ymmärrystä suuremmat
kuten kosketus
silkin välissä
ei tyydy
tyytymättömyyteen
sillä vain koskettavat
tietävät jotakin
tietämisen arvoista
ainoastaan
koskettamatta jättävät
eivät osu mihinkään
ja kehenkään
eivät haavoita
valloittamisen
onnea
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=OiTGeKHlJ1g
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut